keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Saabin ostaneen valmistajan vaikeudet jatkuvat

Jo aiemmin kesäkuussa yhtiö panttasi varastossa olevia autoja ja osan kiinteistöistään, jotta saisi rahaa muun muassa verojen maksuun.

Trollhättanin tehtaan tuotanto on seisonut jo reilun kuukauden verran, koska Nevs ei ole pystynyt maksamaan alihankkijoilleen. Yhtiön viestintäpäällikkö Mikael Östlund kertoi ruotsalaisviestimille, että nyt tehdyissä panttauksissa on kyse toiminnan jatkorahoituksesta.

Kiinalais-ruotsalainen sähköautoyhtiö Nevs eli National Electric Vehicle Sweden osti Saabin konkurssipesän toissa vuonna. Uutistoimisto TT:n mukaan yrityksen omaisuutta on nyt kiinnitettynä yhteensä 96 miljoonan kruunun eli noin 10 miljoonan euron edestä.