Suomen katuja parhaillaan kuvaavat Heren kamera-autot tallentavat katunäkymää kolmiulotteisena kuvana. Herellä on jo olemassa samantyyppistä katutason kaksiulotteista kuvaa, jota Googlen karttojen street view -näkymässä voi katsella.
- Tarkoituksena on luoda jotain aivan uutta. Kysymys ei ole vain valokuvien ottamisesta, Nokia Heren viestintäasiantuntija Jere Suikkila kertoo.
Here myy karttasovelluksiaan etenkin autoteollisuudelle navigaatiokäyttöön. Suikkilan mukaan Heren autotuotteiden käyttäjä pystyy jo nyt joillakin paikkakunnilla hakemaan ja katsomaan kuvia määränpäästään, tietääkseen miltä kohdepaikka näyttää.
3D-mallinnuksen on tarkoitus viedä ajaminen uudelle tasolle.
- Tulevaisuudessa yksi käyttökohde tarkemmalle datalle ovat itseohjautuvat autot. Niihin tarvitaan aina tarkempaa ja tarkempaa karttadataa, Suikkila sanoo.
Tulossa Suomeenkin
Heren teknologia tunnistaa ja tulkitsee automaattisesti esimerkiksi katukyltit tai tien kaltevuuskulman. (NOKIA HERE)
Itseohjautuvat autot voivat kuulostaa tavallisesta ratinkääntäjästä futuristisilta, mutta jo joidenkin vuosien kuluttua tilanne voi olla toinen. Toukokuussa uutisoitiin Volvon "DriveMe"-projektin testiajoista itseohjautuvilla autoilla tavallisen liikenteen seassa Ruotsin Göteborgissa.
Myös Suomessa liikenne- ja viestintäministeriö valmistelee kokeilulakia, joka mahdollistaisi ilman kuljettajaa liikkuvat robottiautot rajatulla alueella yleisessä tieliikenteessä.
3D-karttadatalle on käyttöä, kun itseohjautuvat autot päästetään huristamaan kaduille.
- Tulevaisuudessa ei riitä, että tiedetään, missä kohtaa tie on, vaan tiedetään myös, missä kohtaa kaistat ovat ja mihin suuntaan niiltä saa kääntyä, Suikkila kuvaa.
Heren teknologia tunnistaa ja tulkitsee automaattisesti esimerkiksi katukyltit tai tien kaltevuuskulman.
Nokia Heren autot ovat nyt liikkeellä Espoossa, Helsingissä, Tampereella ja Turussa. Ensi kuussa autot siirtyvät Jyväskylään ja Lahteen.
Nokia kuvaa Suomen ja Helsingin katuja kesällä, jolloin loska ja lumi eivät peitä kaistamerkintöjä. Suikkila kuvaa Heren kuvausautoja "teknologiaihmeiksi".
- Kun kerätään 700 000 3D-datapistettä auton ympäriltä joka sekunti, pystytään luomaan hyvin yksityiskohtainen malli maailmasta. Päivässä kertyy jopa 140 gigaa dataa.
(NOKIA HERE)