perjantai 25. heinäkuuta 2014

Suomen suosituin pikkuauto tulee taas

Yaris kuuluu autoluokkaan, jota myydään eniten Euroopassa. Koska kova kilpailu pakottaa erottumaan massasta, on Yaris saanut lisää särmää muotoiluunsa.

Merkittävin muutos ulkoasussa on keulapuolella. Uudistettu Yaris ei pyytele anteeksi, vaan röyhistää merkkiä entistä isommalla etupuskurin logolla ja etusäleiköllä.

Rohkeampi ilme vihjaa aiempaan hybridiversioon, joka miellytti kuluttajia. Toyota vastaa palautteeseen yhdenmukaistamalla kaikkien Yaris-versioiden ulkoasun.

Auton sivuprofiiliin on haettu sähäkkyyttä muuttamalla ovien ja kevytmetallivanteiden muotoilua. Peräpuolelle on saatu lisäpotkua puskurin ilmanohjaimesta.

Myös takavalojen kuvioita on uusittu.

7:n tuuman näyttö

Sisätiloissa näkyy, että laadun viimeistelyyn on kiinnitetty huomiota sekä materiaalien että muotoilun suhteen. Tilan tuntua on parannettu muun muassa kojetaulun kevennetyllä ilmeellä.

Suomen Yaris-valikoiman varustetaso seuraa jo aiemmin tuttua linjaa. Vaihtoehtoina ovat Life, Active ja Style, joista ensimmäinen on perusversio ja keskimmäinen myydyin malli.

Uuteen Active ja Style-varusteluun kuuluu aikaisempaa lähes tuuman verran isompi 7" Toyota Touch 2 -kosketusnäyttö.

Tarkat varustelistat julkaistaan elokuun aikana.

Jäykempi kori

Uusi Yaris on korirakenteeltaan jäykempi kuin edeltäjänsä. Koeajossa sekä 1.3 bensakone että hybridi vastasivat napakasti ohjausliikkeisiin ja pysyivät jämäköinä tiukissakin kaarteissa.

Ajomelun vaimentamiseksi äänieristystä on paranneltu ja ajoviimaa vähennetty tuulenohjaimella.

Toimenpiteet vaikuttivat tehoavan, ainakin kohtuukuntoisilla saksalaisilla teillä. Erityisesti miellytti 1.3-manuaalivaihteisen kiihdytysääni, joka ei noussut korviariipivän korkeaksi.

Täyshybridi tarjoaa helppoa ajomukavuutta parhaimmillaan. Portaaton automaattivaihteisto antaa rentoa kyytiä kaupunkiajoon, mutta suorituskykyä riittää myös vaivattomaan menoon maanteillä.

Hybridi kiihtyy nollasta sataan 11.8 sekunnissa.

Takapuskuri on saanut alleen ilmanohjaimen. Kuvassa on hybridi-Yaris.

Suomessa Toyotan myyntitavoite on 1000 hybridiä vuonna 2015.

Kojetaulua on kevennetty ja kosketusnäyttöä suurennettu.

Hybridimallissa ei ole perinteistä kierroslukumittaria vaan energiantaloudellisuudesta kertova mittari.

Yaris-uutuudet tulevat myyntiin Suomessa alkusyksystä. Hintatietoja ei ole annettu julki, mutta ne pysynevät nykyisellä tasolla.

Saatavana on viisi voimanpesää: 1,0 ja 1,3 litran bensiinimoottorit, 1,4 litran D-4D-dieselmoottori sekä täyshybridi.

1,0 VVT-i:n taloudellisuutta on parannettu kymmenen prosenttia. Sen yhdistetyn ajon hiilidioksidipäästöt ovat nyt 99 g/km ja kulutus 4.3 l/100km.

1,5 VVTi hybridin yhdistetyn ajon C02-päästöjä on saatu alas tasolle 75g/km ja polttoaineen kulutus on todella alhainen 3,3 litraa sadalla kilometrillä.