perjantai 11. heinäkuuta 2014

Taxi: Mummotunneliin mökkiä pakoon

Onni yksillä, kesä kaikilla. Rintamäki kuului niihin, jotka kesälomaansa saattoivat kutsua yhtä hyvin myöhäiseksi talvilomaksi. Juuri kun lämpöaalto iski Suomi-neidon kimppuun, alkoi Rintamäen ensimmäinen työvuoro heinäkuun puolella.

Alkoi olla mielenkiintoisia hetkiä myös Brasiliassa, ja Ylen Puhe oli radiokanava. Joskus joutuu jopa hiljaiseksi viritettyä musiikkia asiakkaiden toiveesta eliminoimaan, nyt oli toisin. Ne asiakkaat, jotka jalkapallon MM-kisojen lähetyksen aikaan olivat kuskattavana, toivoivat lisää voluumia, ja eräskin halusi kotiinsa pidemmän reitin kautta, jotta matsin lopputulos ei jäisi mieltä kaivertamaan.

- Onko niin että kotona ei saa keskittyä kisoihin? utelee kuski.

- On! Kun lähes jokainen matsi on tullut katsottua, niin aviopuolisolle tuli mitta täyteen! Sanoi, että ukko ei muuta tee kuin rötköttää sohvalla telkkarin ääressä, kittaa kaljaa ja vonkaa välipalaa. Eilen tuli sitten ukaasi, että telkkari lentää ikkunasta pihalle, jos siinä tänä viikonloppuna ei muuta nää kuin MM-kisoja! Onneksi kuski sentään ymmärtää asiakasta, niin että tämäkään peli ei jää väliin!

- Palveluammatissa kun pyritään venymään asiakkaan toiveen mukaan, ja tämänkertainen toive on sitä sorttia, mikä käy molemmille, toteaa kuski.

Kellon viisarit alkoivat olla kaakossa, joten tauolle oli aika livahtaa. Kaakelinäyttelyn kautta kahviautomaatille ja siitä sitten ulkoilmaan. Pihalla näkyi tuttu kollega ja Rintamäki lyöttäytyi juttusille:

- Ei olekkaan nähty viikkoihin, joten pakko heittää kysymyksellä, että tuon parin kolmen viikon aikana kun oli lähes joulukelit, niin keikkaa vissiin riitti?

- Täytyy myöntää että vesikelillä riitti tavanomaista kesäkuuta paremmin keikkaa, jopa Juhannuksen tienoilla! Lomalta palaili yks jos toinenkin, kesken kaiken, toteaa "Hamilton".

Vartti vierähti ja kuskit kapusivat rattailleen Eltsun Nesteellä, suuntana Museokadun tolppa 41. Tolppavalinta osui kohdalleen, kyytiin nousi pari daamia, vuorollaan.

- Espooseen, kiitos!

Takapenkillä keskusteltiin menneen pariviikkoisen kesäloman ihanuudesta, ja keleihin kyllästyneet olivat päättäneet mökkilomansa keskeyttää, kunnes ilmat alkavat olla kohdillaan. Vain miehet olivat sinnikköinä päättäneet jatkaa urhollisesti koko kuukauden yhteen pötköön.

- Mitenkäs sitten aika kuluu kun siipat on siellä ja te täällä? utelee kuski.

- Voi kuule! Täällä on ajankulua ihan tarpeeksi. Ja jos maisema ei miellytä, niin kavutaan vaikka laivaan, käväistään Tukholmassa tai Tallinnassa! Ja mitä tulee tuohon urospuoleen, niin on niitä vielä tarjolla, kuten tänäkin iltana Mummotunnelissa!