torstai 21. elokuuta 2014

Uusi liikenneministeri Risikko linjasi uusiksi: Ei tienkäyttömaksuille!

Uusi liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko (kok) ei ole innostunut tienkäyttömaksuista, joita edeltäjä vasemmistoliiton Merja Kyllönen ajoi.

- Maksut rajoittavat työnteon kannattavuutta. Mielestäni pitää tukea pikemminkin kaikkea sellaista, millä työntekoon kannustaminen lisääntyy, totesi Risikko aamulla Helsingissä.

Tienkäyttömaksut oli ns. Ollilan työryhmän esityksessä tarkoitus toteuttaa satelliittivalvonnan avulla, jolla olisi saatu perittyä maksut todellisten ajettujen kilometrien perusteella.

Paula Risikon mukaan hankkeen jatko on tällä hetkellä epäselvä, kertoo Kauppalehti.