maanantai 11. elokuuta 2014

Uusi taksisovellus tulossa Suomeen - tällainen se on

Taxify on sovellus, joka näyttää asiakkaalle mobiilipaikannuksen avulla lähimmät vapaat taksit. Asiakas voi valita auton sijainnin lisäksi esimerkiksi auton koon tai käyttäjien antamien arvioiden perusteella.

Sovellus on virolaisen start up -yrityksen kehittämä, ja se on saanut eteläisessä naapurimaassamme hyvän vastaanoton. 35 prosenttia Tallinnassa ajetuista taksikyydeistä on tilattu Taxifyllä.

- Suomessa on jo hyvin toimivia alueellisia taksikeskuksia, joiden rinnalle Taxify tuo kuljettajille lisämahdollisuuden ajomääriensä kasvattamiseen, Taxifyn perustaja Markus Villig sanoo.

Tallinnan lisäksi sovellus on otettu jo käyttöön kolmessa muussa virolaiskaupungissa ja Latvian Riikassa. Tukholman, Amsterdamin, Vilnan ja Minskin ohella uusi taksintilaustapa lanseerataan elokuun aikana myös pääkaupunkiseudulla.

Taksin tilaaminen Taxifyllä on kuluttajille ilmaista. Taksiyrittäjille palvelu on maksullinen.