36-vuotias helsinkiläisnainen pysäköi autonsa tuttuun tapaan Helsingin Etu-Töölön Apollonkadulle sunnuntai-iltana puolenyön aikoihin. Hämmästys oli seuraavana aamuna suuri, kun työmatkalaista kohtasi ikävä näky.
Joku oli kirjoittanut ranskalaisen pikkuauton ikkunaan, niin sanotulle pelkääjän puolelle tekstin: 5 M SUOJATIESTÄ.
- Auto oli ehkä hieman liian lähellä suojatietä. Ehkä 4,9 tai 4,5 metrin päässä siitä, myönnän. Apollonkadulla ja Etu-Töölössä on aivan hurjan vähän parkkitilaa, ja etenkin iltaisin joutuu joskus jättämään hieman arveluttaville paikoille auton, nainen kertoo Iltalehdelle.
Nainen koetti hinkuttaa tekstiä auton ikkunasta nenäliinan avulla, mutta se ei lähtenyt irti.
- Työmatkan ajoin ikkuna auki, koska minua hävetti niin paljon.
Metro-lehti kertoi tiistaina useiden etutöölöläisten joutuneen tussihyökkäysten kohteeksi. Uhreiksi ovat joutuneet liian lähelle suojatietä pysäköidyt autot. Metro-lehden mukaan töhrintä on keskittynyt Apollonkadulle ja Vänrikki Stoolin kadulle.
Nainen teki tiistaina rikosilmoituksen töhrinnästä poliisille, kuultuaan, että muutkin ovat joutuneet uhreiksi.
Iltalehti sai nähtäväkseen rikosilmoituksen.
Autoaan hän ei uskalla säilyttää tällä hetkellä Apollonkadun nurkilla, koska pelkää, että auto voisi vielä joutua tussittajan raivon kohteeksi.
- Tämä on kuitenkin hyvää aluetta. Cheek muutti tuohon aivan viereen, nainen toteaa.
Tieliikennelain mukaan suojatien ja pysäköidyn auton välissä pitää olla viisi metriä, joten tussittaja on periaatteessa ollut oikealla asialla. Tussikoston kohteeksi joutunut nainen miettii ilmiötä laajemmalla tasolla:
- Entä jos minä alkaisin kirjoittaa tussilla ohikulkeviin ihmisiin: muista avata ovi, hymyile kun tavataan, ei kävellä punaisia päin? Kyse on kyllä jostain elämään turhautuneesta yksilöstä.