perjantai 12. syyskuuta 2014

Tämän Jeepin sisällä asuu Fiat

Chryslerin ja Fiatin yhteistyönä synnytetty Jeep Renegade on suunniteltu kaupunkimaasturiksi, jolla on myös mahdollisimman hyvät maastoajo-ominaisuudet. Sitä aiotaan myydä Euroopassa, Amerikassa, Afrikassa - kaikkiaan yli sadassa eri maassa.

Renegade on suunniteltu pääosin Yhdysvalloissa, vaikka sitä valmistetaan Italian Melfissä ja autossa käytetään Fiat 500L:n pohjalevyä. Silti se ole eikä tunnu Fiatilta, siitä Jeep on pitänyt huolen. Jeep-perinteiden mukaiset suurehkot ja kulmikkaat ikkunat tuovat hieman mieleen Jeep Wranglerin tai Willyksen.

Ohjaamon värimaailma ja muotokieli on miellyttävää.

Samalle tekniikalle perustuva nelivetoinen Fiat 500X crossover-malli tosin esitellään Pariisin autonäyttelyssä lokakuussa, mutta tehtaan edustajat pyytävät pitämään sitä täysin eri autona.

Kilpailijoista lähin vertauskohta Renegadella voisi olla Skoda Yeti, mutta hintaluokka tulee olemaan lähellä MINI Countrymania.

Renegade (kapinallinen) on vankka ajopeli. Jeepin kapina on perinteisesti kohdistunut ajamiseen sivistyneellä tieverkolla, mutta valmistaja päätti viisi vuotta sitten vahvistaa merkin mielikuvaa kaupunkilaisemmaksi. Tämän seurauksena uudessa Renegade-mallissa tarjotaan kahden eri nelivedon ohella myös etuvetoisia malleja.

Pääntilaa ja avaruutta on tarpeeksi sekä etu- että takaistuimella. Tämän auton on kelvattava myös amerikkalaisille käyttäjille.

Maastossa ajettaessa Renegaden maavara riittää monenlaisten esteiden ylittämiseen.

Hankalimpia paikkoja varten nelivedon saa lukittua yksinkertaisella valitsimella. Ajamista voi myös auttaa neljällä valmiiksi valitulla ohjelmalla. Ajoalustaa nuuhkivan auto-asennon lisäksi vetotavan voi hienosäätää mudalle, hiekalle tai lumelle, ja huippumalli Trailhawkissa on vielä kallio-moodi, jolla pitäisi selvitä vuorenjyrkänteillä. Trailhawkissa on myös alamäkihidastin ja muita versioita korkeampi 210 millin maavara.

Takaistuimen jalkatila riittää pitkälle miehelle, ellei etuistuinta vedä ihan takimmaiseen asentoon.

Ajoin Renegaden ensiesittelyssä 2-litran Fiat-dieselillä varustettua nelivetoa.

Ajaessa Renegaden konepelti kohoaa näkökenttään, mikä luo miehekkään vaikutelman, mutta vaikeuttaa keulan äärirajojen hahmottamista.

Ajoasennon saa hyväksi, ja sisustus vaikuttaa kaikin puolin miellyttävältä. Takaistuimellekin mahtuu hyvin, ja pienehköä tavaratilaa saa kasvatettua pystyasennossa avaamalla tukevan välipohjan.

Kun takapenkkien selkänojat taittaa, taakse syntyy tasainen lastaustila.

Nelivedon 6-portainen manuaalivaihteisto toimi upeasti.

Kaupunkiajossa Renegade ei tuntunut karhealta maastoautolta, mutta hyvin jämäkkä se on. Joidenkin mielestä jousitus on kovahko.

Moottoritiellä auto kulki vaivattomasti ja hiljaisesti. Lyhyt akseliväli, 2570 milliä, korkea maavara ja laatikkomainen olemus tosin ilmoittivat itsestään, mutta ohjaustehostimen kautta välittyvä kaistavahti tiukensi tarvittaessa otettaan ja auto pitäytyi kaistallaan ja ajolinjallaan hyvin.

Italian pikkukyliin Renegade mahtui mukavasti ja koeajoreitin metsäosuuksilla se pääsi loistamaan.

Epämiellyttävällä kivipäällysteellä - niitä on siis muuallakin kuin Helsingin Kauppatorilla - Renegade imuroi hyvin epätasaisuuksia värinöittä.