Liikenneturvan teettämässä kyselytutkimuksessa lähes kaikki ruotsalaiset autokuskit kertoivat antavansa jalankulkijalle tietä lähes aina.
Toisaalta - Ruotsissa myös oletetaan, että jalankulkijalla on itselläänkin silmät päässä.
- Ruotsissa suojatieturvallisuuden parantamisessa korostetaan entistä enemmän myös jalankulkijan vastuuta. Suomessa katse on suunnattu autoilijoihin päin, tulkitsee Liikenneturvan suunnittelija Leena Pöysti kyselyn tuloksia.
- Jalankulkijan vastuuna voi pitää sitä, että muistaa katsoa molempiin suuntiin ennen ylitystä ja varmistaa, että lähestyvä autoilija on todella havainnut sinut. Katsekontaktin ottaminen auttaa. Etenkin pimeän lisääntyessä on hyvä huomata, ettei autoilija välttämättä havaitse hämärässä eteen hiipivää kävelijää. Omaa näkyvyyttään voi parantaa helposti heijastimin, muistuttaa Pöysti.
Kyselyssä 64 prosenttia suomalaisista piti maansa suojatieturvallisuutta hyvänä, kun Ruotsissa luku nousi 84 prosenttiin.
Vuonna 2013 Ruotsissa suojateillä menehtyi yhdeksän ihmistä. Suomessa menehtyneitä oli 12.