Nokian Hakkapeliitta 8 nousi nastarenkaiden ykköseksi sekä Tuulilasin että Tekniikan Maailman rengastesteissä.
Rengas sai kiitosta jääpidostaan ja talviajettavuudesta. Asvaltilla ominaisuudet jäivät keskinkertaisiksi.
Kitkarenkaiden ykkösenä oli Good Year Ultra Grip Ice2.
Goodyear piti testaajien mukaan hyvin jäällä, lumella ja myös märällä asvaltilla. Miinuksia ei juuri tullut, joskaan pito ei yltänyt nastarengasykkösen tasolle.
Talvirengastestissä oli mukana kaikkiaan 13 nasta- ja 12 kitkarengasta.
Kaikki tärkeimmät rengasmerkit olivat mukana ja sen lisäksi mukaan oli poimittu muutama isojen merkkien kakkosmerkki.
Korealaisia ja kiinalaisia valmistajia on mukana enemmän kuin koskaan - kaikkiaan 7 kaukoidän tuotetta oli testattu.
Kiinalaisista parhaimmat jättivät taakseen vähintään isojen merkkien kakkossarjan tuotteita. Parhaan kiinalaisen nastarenkaan Jinyu-merkin lumiajettavuus todettiin asialliseksi, mutta jääpito heikoksi. Kitkarenkaissa kiinalainen Sailun sai arvion "kohtuullinen talvipito".
Kiinalaiset renkaat olivat hinnoiltaan jopa puolet halvempia (350 euroa) kuin parhaat eurooppalaiset merkit (700 euroa).
TM-vertailu nastarenkaat:
Nokian Hakkapeliitta 8 8,8
Continental Conti lce Contact 8,6
Pirelli Ice Zero 8,6
Good Year Ultragrip Ice Arctic 8,5
Gislaved Nord Frost 100 8,3
Hankook Winter Pike RS 8,1
Dunlop Ice Touch 8,0
Michelin X-Ice North 3 7,9
Bridgestone Blizzak Spike-01 7,7
Vredestein Arctrac 7,5
Jinyu Winter yw53 7,1
Nordman 4 7,1
Sunny Winter-Grip SN3860 5,9
TM-vertailu kitkarenkaat:
Goodyear Ultra Grip Ice 2 8,2
Nokian Hakkapeliitta R2 8,2
Michelin X-Ice X13 7,8
Continental ContiViking Contact 6 7,8
Maxxis Arctictrekker 7,7
Bridgestone Blizzak WS70 7,3
Pirelle Ice Control Winter 7,2
Sailun Ice Blazer WSL2 7,2
Dunlop SP Ice Sport 6,8
Vredestein Nord-Trac2 6,7
Kumho I´Zen KW31 6,6
Sunny Snowmaster SN3830 6,1
Tuulilasi-vertailu nastarenkaat:
Tuulilasin rengastestin voittajan nimi oli sama kuin Tekniikan Maailmalla. Nokian Hakkapeliitta 8 oli yksiselitteinen ykkönen.
Nokian Hakkapeliitta 8 88
Continental Conti lce Contact 76
Pirelli Ice Zero 75
Goodyear Ultragrip Ice Arctic 71
Hankook Winter Pike RS 70
Dunlop Ice Touch 68
Michelin X-Ice North 3 67
Bridgestone Blizzak Spike-01 63