keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Karjalainen: Suomessa on satojatuhansia haamuautoja

Suomen ajoneuvorekisterissä on kesäkuun lopun tietojen mukaan 3,7 miljoonaa autoa. Niistä henkilöautoja on 3,15 miljoonaa. Kaikista 3,7 miljoonasta rekisterin autosta noin 626 000 on kuitenkin poistettu liikenteestä, uutisoi Karjalainen.

Sitä, missä nämä "haamuautot" ovat, ei kukaan tiedä varmasti. Lehden mukaan muutama tuhat uutta autoa odottaa autoliikkeissä rekisterikilpiä. Perinteisiä kesäautoja on joitakin kymmeniätuhansia. Osa rekisterissä olevista autoista on viety ulkomaille, osa lukeutuu taas niihin takapihalle unohtuneisiin autoihin, jotka aiotaan kenties joskus korjata.

Suomessa on ollut vuodesta 2004 käytössä romutustodistus. Järjestelmä kuitenkin vuotaa, sillä henkilöautojen romutustodistuksia kirjoitetaan vuosittain noin 60 000 kappaletta, kun autoja poistuu 100 000-120 000 kappaletta vuosittain.

- Harmaat kerääjät ovat aktiivisia ja maksavat autoista muutaman kympin. He neuvovat asiakasta tekemään vain liikennekäytöstä poiston, jolloin auto jää kummittelemaan ajoneuvorekisteriin, Suomen Autopurkamoliiton toiminnanjohtaja Kari Heikkilä kertoo Karjalaiselle.

Trafillekin ilmiö on tuttu, vaikka virastolla ei keinoa ole liikenteestä poistettujen autojen omistajien patisteluun.

- Nyrkkisääntö on, että jos on yli 15 vuotta vanha auto, joka poistetaan liikennekäytöstä pariksi vuodeksi, niin aika pienellä todennäköisyydellä se rekisteriin liikennekäyttöön joskus palaa, Trafin osastonjohtaja Juha Kenraali sanoo.

Lähde: Karjalainen