sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Onko tässä hauskin Mini ikinä?

Ensimmäiseksi hämmästyin sitä, että 16 senttiä kolmiovista Miniä pidempi viisiovinen Mini tuntui käteen yllättävän kompaktilta. Minun makuuni siinä on enemmän alkuperäistä 60-luvun Miniä kuin aiemmin ajamissani kolmiovisissa uus-Mineissä.

Vaikutelmaa vain korostaa uuden 1,5-litraisen kolmisylinterisen moottorin ärhäkkyys. Moottori tuntuu kolmea sylinteriään isommalta ja tehokkaammalta, suorastaan urheilulliselta. Tärkein syy lienee tähän se, että moottori tehokas vääntöalue alkaa jo kohta tyhjäkäyntikierrosten tuntumasta 1 250 rpm:stä.

Kaksoiskytkinautomaatti sopii kolmipyttyisen pariksi tässä autossa tosi hyvin.

Kun kaasua polkaisee, niin Minihän lähtee kuin jänis makuulta.

Kolmisylinterisen hienoinen räpätyskin sopii kuin nenä päähän.

Viisiovisuus sinänsä ei vielä muuta Miniä täysimittaiseksi perheautoksi. Tavaratila on vaatimaton 279 litraa, mutta se laajentaa auton käyttäjäkuntaa ja käyttömahdollisuuksia ratkaisevasti.

Nyt auton pystyy hankkimaan pienen perheen autoksi ja sinkkuajossakin moni arvostaa takaovia.

Mini sai tässä formaatissa myös poikkeuksellisen paljon ihastelevia kommentteja etenkin nuorilta.

Päivänselvää on, että tämä on se Mini, joka muuttaa Minin myyntilukemat uuteen uskoon Suomessakin. Jostakin syystä iso neliovinen Countryman on ilmeisesti sittenkin koettu hieman epäminimäiseksi.

Takakulmasta viisiovisen pidentynyt linja näkyy. (PENTTI J. RÖNKKÖ)

MINI Cooper A 5-ov.

Hinta euroa: 28 584 (koeajoauto varusteltu mm. 17" alut ja ledit 35 137)

Takuu v/km: 2/ei km-rajaa

TEKNISET TIEDOT:

Sylinteritilavuus cm3: 1 499 (3-syl.)

Vääntö Nm/rpm: 220/1 250

Teho kW/hv/rpm: 100/136/4 400

Kiihtyvyys 0-100 km/h/s:

Huippunopeus km/h: 207

Koeajokulutus l: 8,5

EU-kulutus l/100 km: 6,0/4,1/4,8

CO2-päästöt g/km: 111

MITAT:

Pituus/leveys/korkeus mm: 3 982/1 727/1 425. Akseliväli mm: 2 567. Paino kg: 1 175. Tavaratila l: 278.

Tavaratila on välttävä. (PENTTI J. RÖNKKÖ)

Tähdet 19/25 HHHH

Hinta HHH

Minin hinta on vaikea arvotettava. Perushinta ilman varustelua on sama kuin täysvarustellussa Nissan Qashqaissa, mutta vain toinen näistä on hauska retroauto.

Ulkonäkö HHHH

Viisiovisuudesta huolimatta minimäisyys on saatu säilymään.

Ajomukavuus HHHHH

Tämä Mini on tosi hauska ajettava. Moottori, vaihteisto ja jousitus pelittävät kauniisti yhteen.

Tilankäyttö HHH

Takana on yllättävän paljon tilaa kiitos 7,2 senttiä kolmiovista pidemmän akselivälin. Tavaratila on Miniksi iso, muuten niukka.

Kulutus HHHH

Ei mikään juoppo tämä kolmipyttyinen ainakaan paperilla.

Rönkön kommentti

Mini on hauska sekä muodoiltaan että ajoltaan. Nyt se on myös piirun verran käytännöllisempi

(PENTTI J. RÖNKKÖ)