STT:n haastattelemien tutkijoiden mukaan päästökaupan ulkopuolisten päästöjen vähentäminen koskee erityisesti autoliikennettä.
Teknologian tutkimuskeskus VTT ja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT ovat tekemässä parhaillaan asiasta selvitystä, jonka lähtökohtana on liikenteen päästöjen vähentäminen joko 30 tai 40 prosenttia.
Tutkimusprofessori Nils-Olof Nylund VTT:stä sanoo, että selvityksessä on tehty arvioita, joissa on käytetty biopolttoaineita, sähköautoja, kaasuautoja ja jopa polttokennoautoja.
- Jos lähtisimme voimallisesti vähentämään päästöjä sähköautojen tai polttokennoautojen avulla, ne ovat kalliimpia kuin tavalliset autot ja vaatisivat kokonaan uuden jakeluverkon, eli sille tulee hintalappuja. Toinen tie on tehdä kotimaisesta raaka-aineesta korkealaatuista biopolttoainetta. Silloin ei tarvita uutta jakelujärjestelmää, eikä uusia autoja, mutta tämä reitti edellyttäisi investointeja tuotantolaitoksiin, Nylund kertoo.
Kooste eri teknologioista
Nylund arvioi, että tämän vuoden loppuun mennessä valmistuvassa selvityksessä päädytään koosteeseen eri teknologioista.
Yksikön johtaja Juha Honkatukia VATTista huomauttaa, että maatalouden päästöt ovat peräisin pääasiassa muualta kuin fossiilisista polttoaineista ja lämmityksessäkin kevyen polttoöljyn käyttö hiipuu vähitellen nykyisestä hinnasta huolimatta, eli jäljelle jää liikenteen päästöjen vähentäminen.
Honkatukian mukaan kansantalous kestäisi myös tiukankin päästötavoitteen, vaikkakin talouskasvu voisi vähän hidastua.