lauantai 8. marraskuuta 2014

Tiedätkö kuinka kaukaa autoilija sinut näkee?

Aamulla on pimeää, iltapäivällä jo hämärää ja pimeys iskee nopeammin kuin muistatkaan. Marraskuu on hyvä aika kaivaa heijastin kaapin pohjalta, sillä viimeistään nyt sitä kaivataan.

Autoilijan on vaikeaa havaita hämärässä liikkuvat. Tummiin pukeutunut kävelijä nähdään autosta käsin vasta 40 metrin päästä. Heijastimen kanssa liikkuva 150 metrin päästä.

Osaatko käyttää autosi pitkiä valoja?

Ajatko autollasi yleensä paikoissa, joissa on katuvalot? Moni ei siksi tule käyttäneeksi pitkiä valoja usein. Pitkien valojen käyttäminen on liikenteessä, sen takia niiden käyttöä olisi hyvä kerrata.

- Tähän aikaan vuodesta pelkkä päiväajovalotoiminto ei aina riitä ja lakikin edellyttää pimeän ja hämärän aikaan ajovaloja, kuvailee Trafin Jussi Pohjonen.

Vialliset valot kannattaa korjata pikimmiten ja niitä tulee myös putsata säännöllisesti.