perjantai 19. joulukuuta 2014

Taxi: Pitää päästä pihalle ja pusikkoon!

Alkoi olla niitä vuoden viimeisiä vuoroja, joita kalenteriin oli ruksattu. Vaikka maa oli musta ja taivaaltakaan ei juuri tähti tuikkinut, niin mieli kuitenkin oli jotakuinkin valoisa, sillä kaikesta huolimatta voimia tuntui vielä riittävän näihin viimeisiin lähtöihin.

Jotta ne, joilla mahdollisesti olisi pikkujoulu-ilta edessä, tuntisivat edes häivähdyksen joulufiiliksestä, Rintamäki kaivoi radiovalikoimasta kanavan, joka soitteli joulumusaa.

- Missäs joulumyssy? kysäisi takapenkille istahtanut illan ensimmäinen asiakas.

- No voihan tokkiinsa! Se taisi jäädä kotiin! Olisikos pitänyt virittäytyä iltaan?

- Ennen, niinä "ei mikään maksa mitään" aikoina teikäläisillä, ainakin joillakin, oli punainen "virkalakki!" Kysyn vaan siksi, kun joulumusiikkiakin on tarjolla.

- Ne ajat on olleet ja tuskin ihan pian palaakaan. Eipä silti, ei se punamyssy siitä kiinni ole, kaikki vaan tuntuu lässähtäneen, syynäkö sitten taantuma vai mikä?

- Onhan se niin, että jos vedetään käsijarru päälle joka jutun kohdalla, niin ei raha liiku, ei bisnes pyöri ja kaikki jää odottamaan jotain suurta ihmettä. On sitä ennenkin suosta noustu. Mitenkäs sitä selvittiin esimerkiksi sotakorvauksista? Kovalla työllä ja uskolla tulevaisuuteen. Ja mitä tulee tähän iltaan, niin ilman käsijarrua!

- Olisipa kaikilla sama usko ja joulumieli, jatkaa aiheesta Rintamäki.

Loppuyön kyydeistä löytyikin sitten se extra, kolumnin kannalta! Pikkujoulujuhlista kotiin matkaava, pitkin Länsiväylää kohden Kirkkonummea, kertoili illan saldoa. Juomaa, ruokaa ja lopuksi "pakki sekaisin", ja osa iltaa oli mennyt kaakeleiden seassa istuskellen.

Kun oltiin sivuutettu Kivenlahti, niin takapenkiltä kuului hätääntynyt pyyntö:

- Nyt on paniikkia, pitää päästä pihalle ja pusikkoon! Isompi hätä päällä, jos bonjaat!!

- Ohhoh! Koeta kestää tonne Sundbergin tiehaaraan saakka, niin koukkaan siitä sivuun!

Takapenkillä alkoi jo riisuutuminen pusakan osalta ja perään tuli kysymys:

- Oisko paperia!

- Löytyy keskikonsolista muutama paperinen nenäliina, kas tässä!

Rintamäki kurvaa liittymästä sisään ja löytää sopivan paikan, johon puiden sekaan katoaa asiakas.

Aikansa tarpeillaan ollut palaili pirssille ja kun kuski kysäisi, että onkos kaikki "OK", niin vastauksena tuli:

- Läheltä piti! Paperinästyykit ei riittänyt, joten kalsarit meni käyttöön! Ainoa murhe vaan se, että mitä mä selitän vaimolle, kun tulen kotiin ilman kalsareita? Voikos hän soittaa vaikka sulle?

- Mitäs jos kertoisit vaan sen, mikä on totuus koko jutussa, ja jos juttu etenee lakitupaan, niin todistan puolestasi.