tiistai 30. joulukuuta 2014

Tuhansien eurojen autoveronpalautukset uhkaavat jäädä nostamatta

Tullin tekemistä autoveropäätöksistä voi valittaa päätöstä seuranneiden kolmen kalenterivuoden ajan. Vuonna 2011 verotettujen autojen osalta viimeinen valitus on tehtävä 31.12.2014 kello 16.15 mennessä.

Tuontiauton verotuspäätöksestä valittaminen on erityisen ajankohtaista niillä, joiden auto on otettu käyttöön ostomaassaan ennen vuotta 2008. Suomessa alettiin verottaa myös käytettyjä autoja päästöperusteisesti vuonna 2008. Se johti useissa tapauksissa siihen, että ennen vuotta 2008 käyttöön otettujen autovero nousi korkeammaksi kuin maassa jo olevilla käytetyillä autoilla.

Erityisesti isopäästöiset autot ovat kärsineet tästä veromenettelystä. Vuosina 2003 - 2007 autovero oli Suomessa keskimäärin 28 prosenttia, mutta isopäästöisimmistä tämänikäistä autoista on peritty jopa 48,8 auton arvosta vuoden 2008 jälkeen.

KHO julkaisi perjantaina 19.12.2014 päätökset (2014:182 ja 2014:183), joiden ytimenä oli se, että tuontiauto pitää verottaa sillä veroprosentilla, joka oli voimassa Suomessa sinä päivänä, kun auto on ensirekisteröity toisessa maassa. Tuontiautossa ei saa olla autoveroa enemmän kuin vastaavassa jo maassa olevassa autossa on veroa jäljellä.

Tulli on luvannut ottaa KHO:n päätöksen heti käytäntöön. Liikaa verotetut, ja oikaisuvaatimuksen tehneet autontuojat, saavat likaa perittyjä veroja takaisin.

Vuonna 2011 tuotiin Suomeen 35 799 käytettyä ajoneuvoa.

Suomen Tuontipalvelu Oy:n arvion mukaan näistä yli kolmasosaa on verotettu väärin eli noin 10 000 suomalaisella on oikeus saada verotuksensa oikaistua. Keskimääräinen veronpalautus on yli tuhat euroa.

Näin valitat veropäätöksestä

Oman verotuspäätöksen perustiedot saa tullin Mahti-järjestelmästä kohdasta Verotustietojen Internet-kysely, kun syöttää sivulle maahantuodun auton valmistenumeron.

Valmistenumeron voi kaivaa esiin auton rekisterinumeron perusteella, jos auto on jo myyty. Esimerkiksi Bilteman nettisivulla on hakukone, joka etsii Trafin tiedoista auton valmistenumeron rekisteritunnuksen perusteella

Ensi vuoden aikana pitää valittaa vuoden 2012 autoveropäätöksistä. Huhtikuussa 2012 kiristettiin co2-perusteista autoverotusta. Jos toit huhtikuun jälkeen auton joka on ensirekisteröity 1.1.2008 - 31.3.2012 välisenä aikana, niin todennäköisesti saat maksetusta autoverosta takaisin 5-17%. Ainoastaan todella vähäpäästöisissä (alle 110 g/km) autoissa verosta ei tarvitse valittaa. Vanhemmista, 2007 ja sitä ennen ensirekisteröidyistä, ajoneuvoista voi saada veroja takaisin vielä huomattavasti enemmän - jopa lähes puolet maksetusta autoverosta.

Ohjeita autoverovalituksen tekemiseen voi katsoa vaikka sivulta: http://www.auto-saksasta.fi/fi/blogi/item/8-autovero-oikaisun-hakeminen.html.