tiistai 23. joulukuuta 2014

Vanha kunnon Pajero ei hötkyile

Nykyisen Pajeron suoranainen edeltäjä esiteltiin vuosituhannen vaihteessa. Ajoautomme korimalli on vuodelta 2007. Nyt Pajeroa on hiottu moottori- ja tekniikkapäivityksin. Ulospäin ehkä näkyvin uudistus ovat ledipäiväajovalot.

Pajero on vaikuttava ilmestys jo ihan kokonsa puolesta. Seitsenpaikkainen Pajero on pituudeltaan lähes viisimetrinen ja korkeutta on ilmestyksellä on vajaat kaksi metriä. Leveyttä on muihin mittoihin nähden maltillisesti 1,875 metriä.

Korin suhteellinen kapeus on itse asiassa hieno juttu. Tällaisena auto mahtuu mukavasti pysäköintiruutuihin.

Ongelmaton ajettava

Pajero on jokseenkin vanhahtava sisältä. Nahkaistuimet ovat toki ajattomat tyyliltään, samoin kuin kojelaudan muotokieli.

Kokonaisuudessa on aimo annos sekä Amerikkaa, Japania että ehkä myös Venäjää. Venäjän markkinoista kielivät myös automme varoitustekstit: ensin englanniksi ja toiseksi kyrillisin kirjaimin.

Pajerossa ei pikkujutuilla koreilla. Monet muoviosat ja digitaaliset näytöt ovat kuin tuulahdus edellä mainitulta 80-luvulta.

Mutta mitä väliä sillä; osat ja komponentit toimivat.

Parasta Pajerossamme on ongelmaton ajettavuus. Ohjaus ei temppuile. Auto kallistuu yllättävän maltillisesti ja odotettuun suuntaan. Ajokin tasapaino on hyvä.

Nyky-Pajero on totisesti kulultaan ihan toista kuin eräät takavuosien mastodonttimaasturit.

Mieluummin nelikkona

Tunnusteleva neliveto päällä ajossa on jämäkkyyttä. Kaasua painamalla Pajero tarraa nelivetoisena piukkoihinkin kaarteisiin.

Takavetoisena etupää on vähän hermostunut mutta kelvannee maantiekäyttöön kesällä.

Aidossa maasturissa on myös alennusvaihteisto.

Parasta ajossa on loistava näkyvyys ulos, sekä eteen että sivuille. Kanttikorin mittasuhteet on helppo hahmottaa.

Viitosautomaatti nappaa vaihteet kauniisti ajallaan päälle ja 3.2-litran turbonelikossa riittää jouheaa voimaa.

Ajoautoltamme on kuitenkin turha odottaa erityistä suorituskykyä. Siitä pitää 2.4-tonnin omamassa huolen.

Auto on kokonaisuutena hiljainen. Valitettavasti Dieselpata rummuttaa synkkä-äänisesti sisään. Mieleen nousee ajatus, että Pajero on tehty bensiinimoottorin ympärille ja Diesel-moottori on sovitettu euromalliin.

Huvilla on hintansa ja Pajerolla muhkeat muotonsa. Koeajamme keskikulutus oli maltillisin nopeuksin tasan kymmenen litraa sadalla kilometrillä.

Pelkällä takavedolla ajamalla lukema olisi todennäköisesti vajaan litran kauniimpi.

Tähdet: 17/30 ***½

Hinta ****

Järeäksi maasturiksi itse asiassa aika edullinen. Verojen osuus korkea.

Ulkonäkö ****

Tässä on perinteitä. Ei kaikkien nelivetoisten tarvitse näyttää katumaasturilta.

Ajomukavuus ****

Mukava ajettava ja mahtavat näkymät. Miinuksena työkalumainen moottorin murina ja ratin puuttuva syvyyssäätö.

Tilankäyttö ***

Tilaa on niin paljon, ettei sitä tarvitse erityisemmin annostella. Kolmas penkkirivi lienee useimmille suomaisille ostajille turha.

Kulutus **

Jano on Pajerolle luontaista. Toisaalta kulutus ei kympistä karkaa helposti ylöskään päin.

Elonheimon kommentti

Ylhäältä suurista ikkunoista on hauska silmäillä maisemia. Tässä on kerrankin sopiva Grand Tour -auto.

Turvallisuus

Allekirjoittanut on nähnyt, kuinka edellisen korimallin Pajero törmää hirveen. Auto meni lunastukseen mutta ihmiset selvisivät vammoita.

Pajeron kojelauta on hillityn hallittu kokonaisuus. Käytetyt materiaalit ovat toki hieman halpoja kovamuoveja.

Pyörömittarien välissä on vetotavan näyttö. Tässä mennään tunnustelevalla eli mukautuvalla nelivedolla, jolla ajoimme useimmiten.

Ajoautomme on viisivaihteinen automaatti, jossa on manuaalitoiminto. Oikeanpuoleisesta kepistä hallitaan vetotapaa.

Takaovi aukeaa laajassa kaaressa taakse. Tavaratila on suuri ja sen alla on kolmas penkkirivi.

Astinlauta kuuluu ehkä tyyliin. Käytännössä siihen likaa hetkessä housunlahkeet.

Etuistuimet ovat muhkeat ja mukavat.

Takana on suurruhtinaallisesti tilaa. Kolmas penkkirivi sopii sitten paremmin vain lapsille.

Peruutuskamera on oiva apuväline.

Valitettavasti peruutuskamaran linssi likaantuu Suomen alkutalvessa 15 minuutissa.

Ikkunat ovat vuosien saatossa pienentyneet mutta silti nykyinen Pajero on edelleen sekä korkea että kulmikas.

Perinteet ovat kunniassa, sillä jättiläismäinen varapyörä on koteloitu takaoveen.