Ensimmäiseksi hämmästyin sitä, että 16 senttiä kolmiovista Miniä pidempi viisiovinen Mini tuntui käteen yllättävän kompaktilta. Minun makuuni siinä on enemmän alkuperäistä 60-luvun Miniä kuin aiemmin ajamissani kolmiovisissa uus-Mineissä.
Vaikutelmaa vain korostaa uuden 1,5-litraisen kolmisylinterisen moottorin ärhäkkyys. Moottori tuntuu kolmea sylinteriään isommalta ja tehokkaammalta, suorastaan urheilulliselta. Tärkein syy lienee tähän se, että moottori tehokas vääntöalue alkaa jo kohta tyhjäkäyntikierrosten tuntumasta 1 250 rpm:stä.
Kaksoiskytkinautomaatti sopii kolmipyttyisen pariksi tässä autossa tosi hyvin.
Kun kaasua polkaisee, niin Minihän lähtee kuin jänis makuulta.
Kolmisylinterisen hienoinen räpätyskin sopii kuin nenä päähän.
Viisiovisuus sinänsä ei vielä muuta Miniä täysimittaiseksi perheautoksi. Tavaratila on vaatimaton 279 litraa, mutta se laajentaa auton käyttäjäkuntaa ja käyttömahdollisuuksia ratkaisevasti.
Nyt auton pystyy hankkimaan pienen perheen autoksi ja sinkkuajossakin moni arvostaa takaovia.
Mini sai tässä formaatissa myös poikkeuksellisen paljon ihastelevia kommentteja etenkin nuorilta.
Päivänselvää on, että tämä on se Mini, joka muuttaa Minin myyntilukemat uuteen uskoon Suomessakin. Jostakin syystä iso neliovinen Countryman on ilmeisesti sittenkin koettu hieman epäminimäiseksi.
Takakulmasta viisiovisen pidentynyt linja näkyy. (PENTTI J. RÖNKKÖ)
MINI Cooper A 5-ov.
Hinta euroa: 28 584 (koeajoauto varusteltu mm. 17" alut ja ledit 35 137)
Takuu v/km: 2/ei km-rajaa
TEKNISET TIEDOT:
Sylinteritilavuus cm3: 1 499 (3-syl.)
Vääntö Nm/rpm: 220/1 250
Teho kW/hv/rpm: 100/136/4 400
Kiihtyvyys 0-100 km/h/s:
Huippunopeus km/h: 207
Koeajokulutus l: 8,5
EU-kulutus l/100 km: 6,0/4,1/4,8
CO2-päästöt g/km: 111
MITAT:
Pituus/leveys/korkeus mm: 3 982/1 727/1 425. Akseliväli mm: 2 567. Paino kg: 1 175. Tavaratila l: 278.
Tavaratila on välttävä. (PENTTI J. RÖNKKÖ)
Tähdet 19/25 HHHH
Hinta HHH
Minin hinta on vaikea arvotettava. Perushinta ilman varustelua on sama kuin täysvarustellussa Nissan Qashqaissa, mutta vain toinen näistä on hauska retroauto.
Ulkonäkö HHHH
Viisiovisuudesta huolimatta minimäisyys on saatu säilymään.
Ajomukavuus HHHHH
Tämä Mini on tosi hauska ajettava. Moottori, vaihteisto ja jousitus pelittävät kauniisti yhteen.
Tilankäyttö HHH
Takana on yllättävän paljon tilaa kiitos 7,2 senttiä kolmiovista pidemmän akselivälin. Tavaratila on Miniksi iso, muuten niukka.
Kulutus HHHH
Ei mikään juoppo tämä kolmipyttyinen ainakaan paperilla.
Rönkön kommentti
Mini on hauska sekä muodoiltaan että ajoltaan. Nyt se on myös piirun verran käytännöllisempi
(PENTTI J. RÖNKKÖ)