torstai 12. helmikuuta 2015

Yksi asia huolettaa poliisia hiihtolomaviikon liikenteestä: "Määrä huolestuttavasti lisääntynyt"

Poliisihallitus ilmoittaa suoraan, että tavoitteena on nyt pitää nokkakolarit kurissa.

Poliisi suuntaakin näkyvää nopeus- ja ajotapavalvontaa ennakkoanalyysin perusteella etenkin niille tiejaksoille, joilla liikennemäärät ovat suuria ja joilla on esiintynyt onnettomuuksia.

- Tavoitteena on erityisesti ennalta estää vakavia nokkakolareita, joiden määrä on alkuvuonna huolestuttavasti lisääntynyt, Poliisihallitus linjaa.

Myös Itä-Uudenmaan poliisi kertoo, että tammikuun ja helmikuun alun aikana päätieverkolla on tapahtunut poikkeuksellisen paljon kuolemaan johtaneita nokkakolareita.

- Osa on aiheutunut ajoneuvon hallinnan menetyksistä ja osa virhearvioinneista ohitustilanteissa, tiedotteessa todetaan.

Ylikonstaapeli Risto Maksimainen Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta on samoilla linjoilla.

- Vaihtelevat ja vaikeat keliolosuhteet ovat olleet taustatekijöitä onnettomuuksien syntytilanteissa, mutta pääosin kyse on ollut kuljettajien tekemistä ajo- ja havaintovirheistä, hän sanoo.

Hiihtolomaviikolla ajavat saavat matkan aikana varautua siihen, että keliolosuhteet voivat vaihdella huomattavastikin.

Poliisiylitarkastaja Risto Lammi Poliisihallituksesta on sitä mieltä, että vaativissa ajo-olosuhteissa kuljettajan on muutettava reippaasti ajotottumuksiaan.

- Vaativissa ajo-olosuhteissa, vaikkapa sohjoisella tiellä pimeällä ajettaessa, ohittelusta kannattaa useimmiten luopua kokonaan, Lammi sanoo.

Maksimaisen mukaan riski on kasvanut erityisesti ohitustilanteissa, joissa on jouduttu tekemään sivuliikkeitä ja ylittämään mahdollisia loska- ja lumikertymiä. Ohitustilanteisiin on myös lähdetty tilanteissa, joissa näkyvyys on lähes olematon sateen tai pöllyävän lumen vuoksi.

- Tämä valitettava kehityssuunta katkaistaan nyt hiihtolomaliikenteen aikana, poliisi toivoo.

Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen vinkit hiihtolomaviikon liikenteeseen

-Älä tee matkalle turhia aikatauluja

-Pidä riittävästi taukoja

- Valikoi kokenein kuljettaja rattiin, ainakin huonossa kelissä

- Muista turvaväli

- Huomioi koko ajan ajo-olosuhteet ja niiden muutokset

-Noudata nopeusrajoituksia, ohitustarve vähenee

-Jos joudut ohittamaan, tee se vasta, kun olet täysin varma onnistumisesta