Asiantuntijat korostavat, että ennen sienipesua auto pitää huuhdella painepesurilla tai vaikka puutarhaletkulla ja runsaalla vedellä. Jos käytät painepesuria, huuhtele alhaalta ylöspäin, vaikka itse pesu tehdään toisin päin.
Koneisiin, ja Japanin Suomen
keskiviikko 25. maaliskuuta 2015
tiistai 24. maaliskuuta 2015
Taxi: Salametsästäjä kyykistyi housut kintuissa
Syyskuun viimeistä viikkoa eleltiin. Yksi jos toinenkin oli joukosta poissa, niin kuski- kuin asiakaspuolella, ja syy oli se jokavuotinen - hirvenmetsästyksen alku. Mitä aikaisempiin vuosiin tuli, niin jutut pyöri näihin aikoihin metsästyksessä, ja riistana oli muutakin kuin kaksijalkaisia.
Tällä poliisi puhalluttaa sinut!
Niitä on testattu viitisen vuotta, ja nyt nämä mobiilin käytön mahdollistavat laitteet tulevat käyttöön tasaisesti eri puolille Suomea.
Sulanut lumi paljasti Johannan pysäköintivirheen - 60 euroa sakkoa!
Hän otti heti yhteyttä Alueelliseen Pysäköintivalvontaan, mutta APV vastasi, että lumisade on heistä riippumaton asia, eikä perunut 60 euron "pikavoittoa".
Toyota kutsuu takaisin yli 1,5 miljoonaa autoa
Yhtiön mukaan muun muassa autojen jarrupääsylintereissä on havaittu ongelmia, jotka saattavat haitata jarrujen toimintaa.
Mersuissa ongelmia - lähes 900 sai korjauskutsun
Uusi C-sarjan Mercedes pääsi Suomessa markkinoille keväällä 2014.
Täysin uusi Audi A4 nähdään syksyllä
Nykyinen Audi A4 on yksi iäkkäimmistä malleista Audi-laivueessa.