Asiantuntijat korostavat, että ennen sienipesua auto pitää huuhdella painepesurilla tai vaikka puutarhaletkulla ja runsaalla vedellä. Jos käytät painepesuria, huuhtele alhaalta ylöspäin, vaikka itse pesu tehdään toisin päin.
keskiviikko 25. maaliskuuta 2015
tiistai 24. maaliskuuta 2015
Taxi: Salametsästäjä kyykistyi housut kintuissa
Syyskuun viimeistä viikkoa eleltiin. Yksi jos toinenkin oli joukosta poissa, niin kuski- kuin asiakaspuolella, ja syy oli se jokavuotinen - hirvenmetsästyksen alku. Mitä aikaisempiin vuosiin tuli, niin jutut pyöri näihin aikoihin metsästyksessä, ja riistana oli muutakin kuin kaksijalkaisia.
Tällä poliisi puhalluttaa sinut!
Niitä on testattu viitisen vuotta, ja nyt nämä mobiilin käytön mahdollistavat laitteet tulevat käyttöön tasaisesti eri puolille Suomea.
Sulanut lumi paljasti Johannan pysäköintivirheen - 60 euroa sakkoa!
Hän otti heti yhteyttä Alueelliseen Pysäköintivalvontaan, mutta APV vastasi, että lumisade on heistä riippumaton asia, eikä perunut 60 euron "pikavoittoa".
Toyota kutsuu takaisin yli 1,5 miljoonaa autoa
Yhtiön mukaan muun muassa autojen jarrupääsylintereissä on havaittu ongelmia, jotka saattavat haitata jarrujen toimintaa.
Mersuissa ongelmia - lähes 900 sai korjauskutsun
Uusi C-sarjan Mercedes pääsi Suomessa markkinoille keväällä 2014.
Täysin uusi Audi A4 nähdään syksyllä
Nykyinen Audi A4 on yksi iäkkäimmistä malleista Audi-laivueessa.
maanantai 23. maaliskuuta 2015
Sanoma Media myy Autobildin
Iltalehden tietojen mukaan Sanoma Media Finland on sopinut myyvänsä Auto Bild Suomen liiketoiminnan Fokus Media Finlandille, mikäli lehden lisenssiin liittyvät järjestelyt toteutuvat.
Poliisi sättii autoilijoita: Iglut pois tien päältä
Rovaniemen poliisi uutisoi, että lava-autolla ajellut rovaniemeläinen 22-vuotias mies törmäsi 4-tiellä Alakorkalossa liikenneympyrän betoniesteeseen.
Onko tämä loistoluokan kotiteatteri vai Cadillac?
Lexanin Escaladen helmenä on koko takaseinän täyttävä 48 tuuman televisio täydellä 4K-tekniikalla. Sivuikkunat pimentyvät hetkessä sähköisesti ohjatuilla kaihtimilla, niinpä elokuvateatterin tunnelma muovautuu täydelliseksi.
Seitsemän hengen Prius+ uusiutui
Nyt Prius on uusiutunut ja Prius+ hybridin uusiutuneet kasvot nähdään Suomessa tammikussaa 2015.
Ladaritari! Hänellä on 36 Ladaa
- Aika hyvin, sillä ikää on mittarissa vasta 20 vuotta, Tilsala yllättää.
Onko tässä hauskin Mini ikinä?
Ensimmäiseksi hämmästyin sitä, että 16 senttiä kolmiovista Miniä pidempi viisiovinen Mini tuntui käteen yllättävän kompaktilta. Minun makuuni siinä on enemmän alkuperäistä 60-luvun Miniä kuin aiemmin ajamissani kolmiovisissa uus-Mineissä.
sunnuntai 22. maaliskuuta 2015
Mitsubishi laajentaa pistokehybridimallistoaan
Japanilaistehdas on ilmoittanut Automotiven News -julkaisun mukaan, että se tuo Mitsubishi Outlander PHEV:in eli pistokehybridin rinnalle myös ison Pajeron ja pienemmän ASX:n pistokehybridit.
Poliisi neuvoo: näin vältät hirvikolarin
Syksy on tieliikenteessä vaarallista aikaa, sillä kiima-aikaiset hirvet osuvat välillä myös autoteille. Viisas kuljettaja noudattaa erityistä varovaisuutta liikenteessä erityisesti nyt.
Katso lista hinnoista: Uusi autonavain voi maksaa satoja euroja
Perinteisen 1990-luvun auton metalliavaimen voi kopioida suutarissa edullisimmillaan 13,70 eurolla, mutta uuden älyavaimen teettäminen voi maksaa jopa 350 euroa.
Älä riko selkääsi renkaan vaihdossa - muista nämä vinkit!
Auton rengas vanteineen painaa kymmenisen kiloa ja rengas on vielä hankalanmuotoinen liikuteltava.
Pyöräilijöiden kypäräpakko ei innosta - "Kypärä voi olla pyöräilyssä se kolmas pyörä"
Menneenä viikonloppunakin on kaivettu pyöriä varastosta, pölyjä pyyhitty, kromia kiillotettu ja kettinkejä rasvattu. Yksi on saattanut jäädä hyllylle pölyttymään: pyöräilykypärä. Sitä suositellaan käytettäväksi, mutta käyttöpakkoa ei ole eikä sen käyttämättömyydestä rangaista.
Professori Hämeen Sanomissa: Ajoterveyden valvonta retuperällä
Lääkäreillä on lakisääteinen velvollisuus ilmoittaa poliisille, jos heidän potilaansa terveydentila on pysyvästi alentunut niin, ettei se sallisi enää ajamista. Tervon mukaan moni lääkäri ei kysy potilailtaan, onko heillä ajo-oikeutta. Näin myös ilmoituksia jää tekemättä.
lauantai 21. maaliskuuta 2015
Volvoon hurja 450-hevosvoimainen moottori - katso kuva
Kun Volvo päätti ryhtyä käyttämään autoissaan itse kehittämiään uusia nelisylinterisiä moottoreita, niin hätäisimmät kysyivät jo, että mihin katoaa väkevä vahva Volvo.
Itä-Suomessa kokeillaan sadan tonnin superrekkaa
Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi on myöntänyt Orpe Kuljetukselle poikkeusluvan 31 metriä pitkälle ja myöhemmässä vaiheessa 94 tonnia painavalle yhdistelmälle. Yhdistelmällä ajetaan puutavaraa UPM:n tehtaille reitillä Kotka-Kuusankoski-Savonlinna-Lappeenranta-Ristiina-Kuusankoski.
Nämä uutuudet kiinnostavat suomalaisia
Täysin uusi Skoda Fabia nähdään hatchbackina ja farkkuna, VW Golf korotettuna Allrack -versiona, Seat Leon X-Perience ja vielä uusi neliovinen smart.
Taxi: Salametsästäjä kyykistyi housut kintuissa
Syyskuun viimeistä viikkoa eleltiin. Yksi jos toinenkin oli joukosta poissa, niin kuski- kuin asiakaspuolella, ja syy oli se jokavuotinen - hirvenmetsästyksen alku. Mitä aikaisempiin vuosiin tuli, niin jutut pyöri näihin aikoihin metsästyksessä, ja riistana oli muutakin kuin kaksijalkaisia.
Tämä pikku-Audi on kallis ja raju
Viimeistään kun auton käynnistää, sen tunnistaa pakoäänien rähinästä.
Tällä poliisi puhalluttaa sinut!
Niitä on testattu viitisen vuotta, ja nyt nämä mobiilin käytön mahdollistavat laitteet tulevat käyttöön tasaisesti eri puolille Suomea.
perjantai 20. maaliskuuta 2015
Toyota kutsuu takaisin yli 1,5 miljoonaa autoa
Yhtiön mukaan muun muassa autojen jarrupääsylintereissä on havaittu ongelmia, jotka saattavat haitata jarrujen toimintaa.
Mersuissa ongelmia - lähes 900 sai korjauskutsun
Uusi C-sarjan Mercedes pääsi Suomessa markkinoille keväällä 2014.
Autoveroista palautuksia jopa 60 miljoonaa euroa
Taustalla on Korkeimman hallinto-oikeuden 19.12.2014 julkaisemat päätökset (2014:182 ja 2014:183), joiden ytimenä oli se, että tuontiauto pitää verottaa sillä veroprosentilla, joka oli voimassa Suomessa sinä päivänä, kun auto on ensirekisteröity toisessa maassa. Tuontiautossa ei saa olla autoveroa enemmän kuin vastaavassa jo maassa olevassa autossa on veroa jäljellä.
Super-Tesla: Tosi häijy peli kiihtymään - katso vaikka itse! IL-TV
D-kirjain nimessä tarkoittaa Dual ja se viittaa kahteen moottoriin. Toinen moottori on sijoitettu eteen.
Ohitatko usein? Kuva paljastaa totuuden siitä, kuinka vähän säästät aikaa
Tuntuuko usein siltä, että on pakko päästä ohi? Jatkuva levottomuus, nopea ajonopeus ja ohitukset teillä eivät kuitenkaan vaikuta juuri lainkaan matkan nopeuteen, mutta voivat aiheuttaa turhia vaaratilanteita. Turhan nopea vauhti voi näkyä myös lompakossa, sillä tasainen nopeus säästää polttoainetta.
Taxi: Hullaannuin lopullisesti Kaivopuistossa
Aurinko helotti taivaan täydeltä, oravat kisaili pihapuissa ja harakat rakenteli pesää. Ei olisi uskonut että eleltiin maaliskuun puolivälin seutuvilla. Rintamäki majoittui "konttoriinsa" naputtelemaan taksikolumniaan. Takapenkiltä ei viime aikoina ollut herunut kovin aurinkoisia tarinoita, joten keliin sopivaa, ja mieltä piristävää oli kaiveltava muistiinpanoista, ja niitäkin on tullut "kirjailtua" ylös.
torstai 19. maaliskuuta 2015
Sanoma Media myy Autobildin
Iltalehden tietojen mukaan Sanoma Media Finland on sopinut myyvänsä Auto Bild Suomen liiketoiminnan Fokus Media Finlandille, mikäli lehden lisenssiin liittyvät järjestelyt toteutuvat.
Ajatko vaarallisilla kesärenkailla? Tarkasta tämä
Asiantuntijat suosittelevat kesärenkaan vaihtoa silloin, kun kulutuspinta jää alle neljän millimetrin, vaikka lain vaatima urasyvyys kesärenkaalle onkin 1,6 millimetriä.
Poliisi sättii autoilijoita: Iglut pois tien päältä
Rovaniemen poliisi uutisoi, että lava-autolla ajellut rovaniemeläinen 22-vuotias mies törmäsi 4-tiellä Alakorkalossa liikenneympyrän betoniesteeseen.
Seitsemän hengen Prius+ uusiutui
Nyt Prius on uusiutunut ja Prius+ hybridin uusiutuneet kasvot nähdään Suomessa tammikussaa 2015.
Bensan hinta kääntyi selvään nousuun
Keskihinta on kohonnut 1,47 euroon litralta, mikä on noin 10 senttiä enemmän kuin tammikuussa.
Ladaritari! Hänellä on 36 Ladaa
- Aika hyvin, sillä ikää on mittarissa vasta 20 vuotta, Tilsala yllättää.
keskiviikko 18. maaliskuuta 2015
Onko tässä hauskin Mini ikinä?
Ensimmäiseksi hämmästyin sitä, että 16 senttiä kolmiovista Miniä pidempi viisiovinen Mini tuntui käteen yllättävän kompaktilta. Minun makuuni siinä on enemmän alkuperäistä 60-luvun Miniä kuin aiemmin ajamissani kolmiovisissa uus-Mineissä.
Mitsubishi laajentaa pistokehybridimallistoaan
Japanilaistehdas on ilmoittanut Automotiven News -julkaisun mukaan, että se tuo Mitsubishi Outlander PHEV:in eli pistokehybridin rinnalle myös ison Pajeron ja pienemmän ASX:n pistokehybridit.
Ylen vanhat rekvisiitta-autot huutokaupataan
Aiemmin Yle oli ilmoittanut myyvänsä autot tarjousten perusteella, mutta kiinnostus autoja kohtaan yllätti Ylen. Niinpä myynti päätettiin siirtää nettiin.
Uskomattomia ohjeita naisautoilijoille: "Ei muuta kun punaa huuliin ja push upeilla tissivako"
25-vuotias autourheilija Emma Kimiläinen-Liuskin tuore kirja jakaa vinkkejä naisautoilijoille.
Autopomon visio: "Oma ajo autolla tulee laittomaksi"
- Kaukaisessa tulevaisuudessa ihmisen ajama auto todetaan liian vaaralliseksi, Musk totesi NVidia Corpin konferenssissa USA:ssa-
Poliisi neuvoo: näin vältät hirvikolarin
Syksy on tieliikenteessä vaarallista aikaa, sillä kiima-aikaiset hirvet osuvat välillä myös autoteille. Viisas kuljettaja noudattaa erityistä varovaisuutta liikenteessä erityisesti nyt.
tiistai 17. maaliskuuta 2015
Katso lista hinnoista: Uusi autonavain voi maksaa satoja euroja
Perinteisen 1990-luvun auton metalliavaimen voi kopioida suutarissa edullisimmillaan 13,70 eurolla, mutta uuden älyavaimen teettäminen voi maksaa jopa 350 euroa.
Professori Hämeen Sanomissa: Ajoterveyden valvonta retuperällä
Lääkäreillä on lakisääteinen velvollisuus ilmoittaa poliisille, jos heidän potilaansa terveydentila on pysyvästi alentunut niin, ettei se sallisi enää ajamista. Tervon mukaan moni lääkäri ei kysy potilailtaan, onko heillä ajo-oikeutta. Näin myös ilmoituksia jää tekemättä.
Muista huoltaa myös nämä! Lisälämmitin alkaa yskiä väärin käytettynä
Polttoainekäyttöiset lisälämmittimet, ne Webastot ja Eberspächerit, vaativat säännöllistä käyttöä, muuten toiminta voi alkaa tökkiä.
Volvoon hurja 450-hevosvoimainen moottori - katso kuva
Kun Volvo päätti ryhtyä käyttämään autoissaan itse kehittämiään uusia nelisylinterisiä moottoreita, niin hätäisimmät kysyivät jo, että mihin katoaa väkevä vahva Volvo.
Hippibussi pääsi eläkeikään - katso
Nyt 65-vuoden ikään ehtinyt VW Transporter oli pakettiautojen klassikko.
Villi avopaku sopii työkäyttöön
Huvia rajoittaa tosin kaupunkikankeus. Kääntösäde 12,7 metriä voi olla kohtuullinen avopakulle, mutta Jumbon pysäköintihallissa se on julmetun iso yli 5-metriselle autolle.
maanantai 16. maaliskuuta 2015
Itä-Suomessa kokeillaan sadan tonnin superrekkaa
Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi on myöntänyt Orpe Kuljetukselle poikkeusluvan 31 metriä pitkälle ja myöhemmässä vaiheessa 94 tonnia painavalle yhdistelmälle. Yhdistelmällä ajetaan puutavaraa UPM:n tehtaille reitillä Kotka-Kuusankoski-Savonlinna-Lappeenranta-Ristiina-Kuusankoski.
Nämä uutuudet kiinnostavat suomalaisia
Täysin uusi Skoda Fabia nähdään hatchbackina ja farkkuna, VW Golf korotettuna Allrack -versiona, Seat Leon X-Perience ja vielä uusi neliovinen smart.
Hippibussi pääsi eläkeikään - katso
Nyt 65-vuoden ikään ehtinyt VW Transporter oli pakettiautojen klassikko.
Taxi: Salametsästäjä kyykistyi housut kintuissa
Syyskuun viimeistä viikkoa eleltiin. Yksi jos toinenkin oli joukosta poissa, niin kuski- kuin asiakaspuolella, ja syy oli se jokavuotinen - hirvenmetsästyksen alku. Mitä aikaisempiin vuosiin tuli, niin jutut pyöri näihin aikoihin metsästyksessä, ja riistana oli muutakin kuin kaksijalkaisia.
Bemari johdon päässä
MW X5 xDrive40e on baijerilaismerkin ensimmäinen pistokehybridi Bemarin SAV-luokaksi nimeämään autoluokkaan. SAV tulee sanoista Sport Activity Vehicle.
Tällä poliisi puhalluttaa sinut!
Niitä on testattu viitisen vuotta, ja nyt nämä mobiilin käytön mahdollistavat laitteet tulevat käyttöön tasaisesti eri puolille Suomea.
sunnuntai 15. maaliskuuta 2015
Toyota kutsuu takaisin yli 1,5 miljoonaa autoa
Yhtiön mukaan muun muassa autojen jarrupääsylintereissä on havaittu ongelmia, jotka saattavat haitata jarrujen toimintaa.
Mersuissa ongelmia - lähes 900 sai korjauskutsun
Uusi C-sarjan Mercedes pääsi Suomessa markkinoille keväällä 2014.
Sanoma Media myy Autobildin
Iltalehden tietojen mukaan Sanoma Media Finland on sopinut myyvänsä Auto Bild Suomen liiketoiminnan Fokus Media Finlandille, mikäli lehden lisenssiin liittyvät järjestelyt toteutuvat.
Poliisi sättii autoilijoita: Iglut pois tien päältä
Rovaniemen poliisi uutisoi, että lava-autolla ajellut rovaniemeläinen 22-vuotias mies törmäsi 4-tiellä Alakorkalossa liikenneympyrän betoniesteeseen.
Seitsemän hengen Prius+ uusiutui
Nyt Prius on uusiutunut ja Prius+ hybridin uusiutuneet kasvot nähdään Suomessa tammikussaa 2015.
"Poliisi liioittelee ylinopeusriskejä"
Poliisilla on parhaillaan menossa ylinopeuksien tehovalvontaviikko. Tavanomaisen valvonnan lisäksi käytössä ovat poliisin parikymmentä liikuteltavaa automaattivalvontayksikköä.
lauantai 14. maaliskuuta 2015
Ladaritari! Hänellä on 36 Ladaa
- Aika hyvin, sillä ikää on mittarissa vasta 20 vuotta, Tilsala yllättää.
Onko tässä hauskin Mini ikinä?
Ensimmäiseksi hämmästyin sitä, että 16 senttiä kolmiovista Miniä pidempi viisiovinen Mini tuntui käteen yllättävän kompaktilta. Minun makuuni siinä on enemmän alkuperäistä 60-luvun Miniä kuin aiemmin ajamissani kolmiovisissa uus-Mineissä.
Mitsubishi laajentaa pistokehybridimallistoaan
Japanilaistehdas on ilmoittanut Automotiven News -julkaisun mukaan, että se tuo Mitsubishi Outlander PHEV:in eli pistokehybridin rinnalle myös ison Pajeron ja pienemmän ASX:n pistokehybridit.
Poliisi neuvoo: näin vältät hirvikolarin
Syksy on tieliikenteessä vaarallista aikaa, sillä kiima-aikaiset hirvet osuvat välillä myös autoteille. Viisas kuljettaja noudattaa erityistä varovaisuutta liikenteessä erityisesti nyt.
Kia Rio sai vain kevyen ehostuksen
Aiemmin kiiltokromatut yksityiskohdat on muutettu hillityn mattapintaisiksi, kojelautaan on tullut "pianolakattua" pintaa ja verhoilun kankaita on uudistettu.
Katso lista hinnoista: Uusi autonavain voi maksaa satoja euroja
Perinteisen 1990-luvun auton metalliavaimen voi kopioida suutarissa edullisimmillaan 13,70 eurolla, mutta uuden älyavaimen teettäminen voi maksaa jopa 350 euroa.
perjantai 13. maaliskuuta 2015
Professori Hämeen Sanomissa: Ajoterveyden valvonta retuperällä
Lääkäreillä on lakisääteinen velvollisuus ilmoittaa poliisille, jos heidän potilaansa terveydentila on pysyvästi alentunut niin, ettei se sallisi enää ajamista. Tervon mukaan moni lääkäri ei kysy potilailtaan, onko heillä ajo-oikeutta. Näin myös ilmoituksia jää tekemättä.
Volvoon hurja 450-hevosvoimainen moottori - katso kuva
Kun Volvo päätti ryhtyä käyttämään autoissaan itse kehittämiään uusia nelisylinterisiä moottoreita, niin hätäisimmät kysyivät jo, että mihin katoaa väkevä vahva Volvo.
Vakuutusyhtiö taipui maksamaan syyttömän autoilijan korvaukset
Iltalehti uutisoi pari viikkoa sitten (27.2.) onnettomuudesta, jossa autoilija ja sivusta suojatielle yllättäen pyöräillyt nainen törmäsivät toisiinsa. Poliisi totesi naisen olevan yksin syyllinen onnettomuuteen, sillä pyöräily on suojatiellä kielletty.
Tämä Volkkari on kuin turvonnut Tiguan
Ison Touaregin mittasuhteet hahmottuvat vasta kun auton istuu. Autoon pitää nimittäin nousta. Se on oikeasti korkea, iso katumaasturi. Sen sisarmalli VAG-konsernissa on Porsche Cayenne, vaikka sitä ei ulkoapäin tulisi ajatelleeksikaan.
Taxi: Pitteehän miun löytee se Irmeli!
Vuoron alku oli keväistä kaikin puolin. Se harvinainen näky, aurinko, joka oli ollut kateissa jo jonkin aikaa, ilmestyi näkösälle. Myös kuskin näkökenttään alkoi hahmottua keväistä ilmettä keväisen muodin merkeissä. Toppatakkeja oli joutunut naftaliiniin, keväisempää oli yllä niin miehillä kuin naisillakin, ja jotkut uskaliaat olivat liikkeellä jopa minihameissa…
Nämä renkaat menestyivät kesärengastestissä
Vertailun parhaat pisteet kerännyt Continental ContiPremiumContact 5 sai miinusta lähinnä vierintävastuksestaan.
torstai 12. maaliskuuta 2015
Itä-Suomessa kokeillaan sadan tonnin superrekkaa
Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi on myöntänyt Orpe Kuljetukselle poikkeusluvan 31 metriä pitkälle ja myöhemmässä vaiheessa 94 tonnia painavalle yhdistelmälle. Yhdistelmällä ajetaan puutavaraa UPM:n tehtaille reitillä Kotka-Kuusankoski-Savonlinna-Lappeenranta-Ristiina-Kuusankoski.
Nämä uutuudet kiinnostavat suomalaisia
Täysin uusi Skoda Fabia nähdään hatchbackina ja farkkuna, VW Golf korotettuna Allrack -versiona, Seat Leon X-Perience ja vielä uusi neliovinen smart.
Nastarenkailla kolaroidaan vähemmän kuin kitkoilla
VTT:n tutkimuksen mukaan nastarenkaalla ajetaan vähemmän kolareita talvikeleillä kuin kitkarenkailla.
Taxi: Salametsästäjä kyykistyi housut kintuissa
Syyskuun viimeistä viikkoa eleltiin. Yksi jos toinenkin oli joukosta poissa, niin kuski- kuin asiakaspuolella, ja syy oli se jokavuotinen - hirvenmetsästyksen alku. Mitä aikaisempiin vuosiin tuli, niin jutut pyöri näihin aikoihin metsästyksessä, ja riistana oli muutakin kuin kaksijalkaisia.
Auto ei kulkenut kuin kuuttakymppiä - konepellin alta löytyi yllätys
Englannin Cotswoldsissa asuva iäkäs nainen hermostui Honda Civic -merkkisen autonsa hitauteen ja vei sen korjaamolle.
Tällä poliisi puhalluttaa sinut!
Niitä on testattu viitisen vuotta, ja nyt nämä mobiilin käytön mahdollistavat laitteet tulevat käyttöön tasaisesti eri puolille Suomea.
keskiviikko 11. maaliskuuta 2015
Toyota kutsuu takaisin yli 1,5 miljoonaa autoa
Yhtiön mukaan muun muassa autojen jarrupääsylintereissä on havaittu ongelmia, jotka saattavat haitata jarrujen toimintaa.
Mersuissa ongelmia - lähes 900 sai korjauskutsun
Uusi C-sarjan Mercedes pääsi Suomessa markkinoille keväällä 2014.
IL testasi: Hävyttömän makea CLA Shooting Brake
Uusi tulokas shooting brake -mallistossa on A-sarjaan kuuluva etuvetoinen CLA Shooting Brake, joka on suorastaan hävyttömän makean näköinen etenkin OrangeArt -versiona, jossa grafiitinharmaa väri on saanut kumppanikseen oranssia väriä.
Näin karusti käy, jos turvatyyny ei laukea tismalleen oikealla hetkellä - IL-TV
Autovalmistaja Hondan video osoittaa, kuinka tärkeää on, että turvatyyny laukeaa juuri oikealla hetkellä. Vesimelonille käy karusti, kun turvatyyny laukeaa vain hetki liian myöhään.
Muista nämä, kun hankit turvaistuinta vauvalle
Vauvat autoilevat turvakaukalossa, joka kiinnitetään penkkiin joko telakalla tai turvavöillä. Kaukalossa lapsi lepää puolimakaavassa asennossa kuin kupissa. Kaukalo hankitaan yleensä ennen vauvan syntymää, sillä sitä tarvitaan jo matkalle synnytyssairaalasta kotiin.
Uskoisitko? Iso Audi SUV ja kulutus 1,7 litraa
Q7:SSA on 6-sylinterinen TDI-moottori, joka tuottaa 373 hevosvoimaa ja sen päälle pannaan sitten sähkömoottori 94 kW (132 hv) . Näillä eväillä iso auto pyyhkäisee nollasta sataan 6 sekunnissa.
tiistai 10. maaliskuuta 2015
Sanoma Media myy Autobildin
Iltalehden tietojen mukaan Sanoma Media Finland on sopinut myyvänsä Auto Bild Suomen liiketoiminnan Fokus Media Finlandille, mikäli lehden lisenssiin liittyvät järjestelyt toteutuvat.
Poliisi sättii autoilijoita: Iglut pois tien päältä
Rovaniemen poliisi uutisoi, että lava-autolla ajellut rovaniemeläinen 22-vuotias mies törmäsi 4-tiellä Alakorkalossa liikenneympyrän betoniesteeseen.
IL testasi: Hävyttömän makea CLA Shooting Brake
Uusi tulokas shooting brake -mallistossa on A-sarjaan kuuluva etuvetoinen CLA Shooting Brake, joka on suorastaan hävyttömän makean näköinen etenkin OrangeArt -versiona, jossa grafiitinharmaa väri on saanut kumppanikseen oranssia väriä.
Autot oireilevat Kangasniemellä: Poikkeuksellinen polttoainesekaannus!
Kangasniemen ABC-kylmäasemalla sattui perjantaina poikkeuksellinen tilanne, kun polttoainesäiliöt menivät täydentäjältä sekaisin. Polttoainesäiliöitä täydentämään tullut rekka laski E98-säiliöön dieseliä ja päinvastoin.
Seitsemän hengen Prius+ uusiutui
Nyt Prius on uusiutunut ja Prius+ hybridin uusiutuneet kasvot nähdään Suomessa tammikussaa 2015.
maanantai 9. maaliskuuta 2015
Seatin katumaasturi ensi vuonna kaduilla
Seatin uusi katumaasturikonsepti 20V20 on espanjalaismerkin ensimmäinen askel katumaastureiden maailmaan. Se on vielä konsepti, mutta Seat on vahvistanut, että auto pääsee tuotantoon vuonna 2016.
Ladaritari! Hänellä on 36 Ladaa
- Aika hyvin, sillä ikää on mittarissa vasta 20 vuotta, Tilsala yllättää.
Onko tässä hauskin Mini ikinä?
Ensimmäiseksi hämmästyin sitä, että 16 senttiä kolmiovista Miniä pidempi viisiovinen Mini tuntui käteen yllättävän kompaktilta. Minun makuuni siinä on enemmän alkuperäistä 60-luvun Miniä kuin aiemmin ajamissani kolmiovisissa uus-Mineissä.
Mitsubishi laajentaa pistokehybridimallistoaan
Japanilaistehdas on ilmoittanut Automotiven News -julkaisun mukaan, että se tuo Mitsubishi Outlander PHEV:in eli pistokehybridin rinnalle myös ison Pajeron ja pienemmän ASX:n pistokehybridit.
Leuto talvi porasi reikäansoja asvalttiin - varo näitä!
Väylänpidon ohjauksen päällikkö Tuomas Toivonen Tievirastosta varoittaa autoilijoita siitä, että tien vauriot lisääntyvät nopeasti ensimmäisen reiän jälkeen.
Poliisi neuvoo: näin vältät hirvikolarin
Syksy on tieliikenteessä vaarallista aikaa, sillä kiima-aikaiset hirvet osuvat välillä myös autoteille. Viisas kuljettaja noudattaa erityistä varovaisuutta liikenteessä erityisesti nyt.
sunnuntai 8. maaliskuuta 2015
Katso lista hinnoista: Uusi autonavain voi maksaa satoja euroja
Perinteisen 1990-luvun auton metalliavaimen voi kopioida suutarissa edullisimmillaan 13,70 eurolla, mutta uuden älyavaimen teettäminen voi maksaa jopa 350 euroa.
Autoilija, tarkkana! Poliisi aloittaa tehovalvontaviikon
Erityisesti seurannassa ovat ajonopeudet ja turvavyön käyttö.
Professori Hämeen Sanomissa: Ajoterveyden valvonta retuperällä
Lääkäreillä on lakisääteinen velvollisuus ilmoittaa poliisille, jos heidän potilaansa terveydentila on pysyvästi alentunut niin, ettei se sallisi enää ajamista. Tervon mukaan moni lääkäri ei kysy potilailtaan, onko heillä ajo-oikeutta. Näin myös ilmoituksia jää tekemättä.
Volvoon hurja 450-hevosvoimainen moottori - katso kuva
Kun Volvo päätti ryhtyä käyttämään autoissaan itse kehittämiään uusia nelisylinterisiä moottoreita, niin hätäisimmät kysyivät jo, että mihin katoaa väkevä vahva Volvo.
Itä-Suomessa kokeillaan sadan tonnin superrekkaa
Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi on myöntänyt Orpe Kuljetukselle poikkeusluvan 31 metriä pitkälle ja myöhemmässä vaiheessa 94 tonnia painavalle yhdistelmälle. Yhdistelmällä ajetaan puutavaraa UPM:n tehtaille reitillä Kotka-Kuusankoski-Savonlinna-Lappeenranta-Ristiina-Kuusankoski.
lauantai 7. maaliskuuta 2015
Nämä uutuudet kiinnostavat suomalaisia
Täysin uusi Skoda Fabia nähdään hatchbackina ja farkkuna, VW Golf korotettuna Allrack -versiona, Seat Leon X-Perience ja vielä uusi neliovinen smart.
Taxi: Salametsästäjä kyykistyi housut kintuissa
Syyskuun viimeistä viikkoa eleltiin. Yksi jos toinenkin oli joukosta poissa, niin kuski- kuin asiakaspuolella, ja syy oli se jokavuotinen - hirvenmetsästyksen alku. Mitä aikaisempiin vuosiin tuli, niin jutut pyöri näihin aikoihin metsästyksessä, ja riistana oli muutakin kuin kaksijalkaisia.
Tällä poliisi puhalluttaa sinut!
Niitä on testattu viitisen vuotta, ja nyt nämä mobiilin käytön mahdollistavat laitteet tulevat käyttöön tasaisesti eri puolille Suomea.
Toyota kutsuu takaisin yli 1,5 miljoonaa autoa
Yhtiön mukaan muun muassa autojen jarrupääsylintereissä on havaittu ongelmia, jotka saattavat haitata jarrujen toimintaa.
Katosiko rekisteriote hansikaskerosta? - Kohta se ei kiinnosta edes poliisia
Marraskuun puolivälissä autojen ja muiden ajoneuvojen rekisteröinti on mahdollista hoitaa myös sähköisesti.
Geneven autonäyttely pienten katumaastureiden juhlaa
Suomalaisittain kompaktikokoisten katumaasturien ykköstähti on uusi Honda HR-V, perhekokoluokkaan kuuluva, etuvetoisena myytävä katumaasturi suositun CR-V:n alapuolelle.
perjantai 6. maaliskuuta 2015
Mersuissa ongelmia - lähes 900 sai korjauskutsun
Uusi C-sarjan Mercedes pääsi Suomessa markkinoille keväällä 2014.
Sanoma Media myy Autobildin
Iltalehden tietojen mukaan Sanoma Media Finland on sopinut myyvänsä Auto Bild Suomen liiketoiminnan Fokus Media Finlandille, mikäli lehden lisenssiin liittyvät järjestelyt toteutuvat.
Yle: Alkolukon voi kiertää ohituskytkimellä - laki ei kiellä
Ylen mukaan alkolukkojen kiertäminen on ongelma erityisesti ammattiliikenteessä.
Säästä satasia - vikakoodit voi lukea kännykällä
Kojetauluun syttyvä oranssi moottorin viasta kertova valo on ikävä ja joskus kallis yllätys. Ohjekirja neuvoo, että moottorin varoitusvalon palaessa auto pitää viedä asiantuntijan tarkistettavaksi.
Taxi: Ei aina käy niin kuin haaveillaan
Torstai-iltaa oli vierähtänyt jo tovin ja Rintamäki valmistautui öisen keikan heittoon. Vilkaisu ulos kertoili samaa mitä jo jonkin aikaa oli ollut tarjolla… Noin muutamaa plusastetta ja mahdollisesti yön päälle nollaa tai paria miinusta.
Rönkön analyysi: Nämä autot menestyvät Suomessa - IL-TV
Avensiksen keulan ilme on aiempaa sulavampi ja konehuoneeseen on tarjolla tuttujen moottorien ohella kaksi uutta dieseliä. Avensis saapuu Suomeen jossakin vaiheessa tätä vuotta. Hintoja ei tiedetä.
torstai 5. maaliskuuta 2015
Poliisi sättii autoilijoita: Iglut pois tien päältä
Rovaniemen poliisi uutisoi, että lava-autolla ajellut rovaniemeläinen 22-vuotias mies törmäsi 4-tiellä Alakorkalossa liikenneympyrän betoniesteeseen.
Seitsemän hengen Prius+ uusiutui
Nyt Prius on uusiutunut ja Prius+ hybridin uusiutuneet kasvot nähdään Suomessa tammikussaa 2015.
IL koeajaa: Volvon huippu-uutuus
Se tuttuus on jotakin, jonka tunnistan "tässä on jotakin enemmän" -tunteeksi. Olen kokenut sen ennenkin joiden Volvo-mallien kanssa. Mutta tässä Volvossa on oikeasti jotakin enemmän.
Ladaritari! Hänellä on 36 Ladaa
- Aika hyvin, sillä ikää on mittarissa vasta 20 vuotta, Tilsala yllättää.
Tämän hintaisia ovat luokkansa kestävimmät autot
Autokatsastusyhtiö Dekra julkaisi vuoden 2015 katsastusraporttinsa markkinoiden vähävikaisimmista automalleista. Listaus määrittelee kolmessa kilometrikategoriassa kestävimmät autot, joille yhtiö on antanut tilastotietojensa perusteella DFI-arvon. Arvo kertoo, mitkä mallit ovat kestävimpiä yleisellä tasolla.
Onko tässä hauskin Mini ikinä?
Ensimmäiseksi hämmästyin sitä, että 16 senttiä kolmiovista Miniä pidempi viisiovinen Mini tuntui käteen yllättävän kompaktilta. Minun makuuni siinä on enemmän alkuperäistä 60-luvun Miniä kuin aiemmin ajamissani kolmiovisissa uus-Mineissä.
keskiviikko 4. maaliskuuta 2015
Mitsubishi laajentaa pistokehybridimallistoaan
Japanilaistehdas on ilmoittanut Automotiven News -julkaisun mukaan, että se tuo Mitsubishi Outlander PHEV:in eli pistokehybridin rinnalle myös ison Pajeron ja pienemmän ASX:n pistokehybridit.
Poliisi neuvoo: näin vältät hirvikolarin
Syksy on tieliikenteessä vaarallista aikaa, sillä kiima-aikaiset hirvet osuvat välillä myös autoteille. Viisas kuljettaja noudattaa erityistä varovaisuutta liikenteessä erityisesti nyt.
Katso lista hinnoista: Uusi autonavain voi maksaa satoja euroja
Perinteisen 1990-luvun auton metalliavaimen voi kopioida suutarissa edullisimmillaan 13,70 eurolla, mutta uuden älyavaimen teettäminen voi maksaa jopa 350 euroa.
Ministeri siunasi kohutun Uberin - lupa ajamiseen tarvitaan
Alatalo esitti kirjallisen kysymyksen siitä, miten liikenne- ja viestintäministeriö (LVM) ja valtiovarainministeriö aikovat puuttua taksikuskien operoiman, digitaalisen kyytivälitys Uberin toimintaan ja voitaisiinko se kieltää Suomessa kokonaan.
Professori Hämeen Sanomissa: Ajoterveyden valvonta retuperällä
Lääkäreillä on lakisääteinen velvollisuus ilmoittaa poliisille, jos heidän potilaansa terveydentila on pysyvästi alentunut niin, ettei se sallisi enää ajamista. Tervon mukaan moni lääkäri ei kysy potilailtaan, onko heillä ajo-oikeutta. Näin myös ilmoituksia jää tekemättä.
Volvoon hurja 450-hevosvoimainen moottori - katso kuva
Kun Volvo päätti ryhtyä käyttämään autoissaan itse kehittämiään uusia nelisylinterisiä moottoreita, niin hätäisimmät kysyivät jo, että mihin katoaa väkevä vahva Volvo.
tiistai 3. maaliskuuta 2015
Bentleylta yllätyspommi Genevessä - IL-TV
Lavalle ajoi kaksipaikkainen Ferrari-kokoluokan superurheiluauto EXT 10 Speed 6.
Kaikkien aikojen nopein tuotanto-Lamborghini - huippu 350 km/h! IL-TV
Lamborghini Aventador SV eli Supervelocen vapaasti hengittävä 6,5-litrainen V12-moottori puskee ulos härkämäiset 750 hevosvoimaa. Se on 50 enemmän kuin Aventadorin perusmallissa.
Todellista luksusta - kateus saattaa iskeä - IL-TV
Pullman on ehdottomasti auto, joka vaatii kuljettajan. Liki 6,5 metristä autoa ei todellakaan aja omistaja, vaan omistaja säästää istuimensa jalkatuet ja selkänojat lepoasentoon, kiskaisee verhot ikkunoihin ja ottaa torkut.
Näkökulma: Hirmutehokkaissa autoissa ei ole mitään pahaa
Mutta niin vain on. Geneve suorastaan pursuaa testosteronia.
Se isompi etuveto-Bemari
Auto on 21,4 senttiä pidempi kuin Active Tourer ja sen ansiosta auton saa myös 7-paikkaisena.
Hunajanmakea uusi Volkswagen tulossa - IL-TV
Volkswagen esitteli maanantai-iltana Geneven autonäyttelyn ennakkoillassa medialle uuden Sport Coupe GTE:n, joka on virallisesti vielä niin sanottu konseptiauto. Tuotannosta ole puhuttu mitään.
maanantai 2. maaliskuuta 2015
Itä-Suomessa kokeillaan sadan tonnin superrekkaa
Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi on myöntänyt Orpe Kuljetukselle poikkeusluvan 31 metriä pitkälle ja myöhemmässä vaiheessa 94 tonnia painavalle yhdistelmälle. Yhdistelmällä ajetaan puutavaraa UPM:n tehtaille reitillä Kotka-Kuusankoski-Savonlinna-Lappeenranta-Ristiina-Kuusankoski.
Nämä uutuudet kiinnostavat suomalaisia
Täysin uusi Skoda Fabia nähdään hatchbackina ja farkkuna, VW Golf korotettuna Allrack -versiona, Seat Leon X-Perience ja vielä uusi neliovinen smart.
Taxi: Salametsästäjä kyykistyi housut kintuissa
Syyskuun viimeistä viikkoa eleltiin. Yksi jos toinenkin oli joukosta poissa, niin kuski- kuin asiakaspuolella, ja syy oli se jokavuotinen - hirvenmetsästyksen alku. Mitä aikaisempiin vuosiin tuli, niin jutut pyöri näihin aikoihin metsästyksessä, ja riistana oli muutakin kuin kaksijalkaisia.
Tällä poliisi puhalluttaa sinut!
Niitä on testattu viitisen vuotta, ja nyt nämä mobiilin käytön mahdollistavat laitteet tulevat käyttöön tasaisesti eri puolille Suomea.
Toyota kutsuu takaisin yli 1,5 miljoonaa autoa
Yhtiön mukaan muun muassa autojen jarrupääsylintereissä on havaittu ongelmia, jotka saattavat haitata jarrujen toimintaa.
TS: Vei auton korjaamoon, mittariin pasahti 82 000 kilometriä lisää
Korjaaja ei osannut enää asettaa lukua oikeaksi, mutta kirjoitti auton omistajalle todistuksen tapahtuneesta. Paperista selviää, että vaikka matkamittari raksuttelee tällä hetkellä 172 000 kilometrissä on autolla oikeasti ajettu 90 000 kilometriä.
sunnuntai 1. maaliskuuta 2015
Perheellisen unelma: Rata-automainen farkku
Seatin myydyimmäksi mallistoksi nousseen Leon-mallisarjan farkkubaletti on valmis, kun perusmallin, nelivedon ja crossoverin rinnalle esiteltiin huipputehokas ST Cupra.
Mersuissa ongelmia - lähes 900 sai korjauskutsun
Uusi C-sarjan Mercedes pääsi Suomessa markkinoille keväällä 2014.
Sanoma Media myy Autobildin
Iltalehden tietojen mukaan Sanoma Media Finland on sopinut myyvänsä Auto Bild Suomen liiketoiminnan Fokus Media Finlandille, mikäli lehden lisenssiin liittyvät järjestelyt toteutuvat.
Poliisi sättii autoilijoita: Iglut pois tien päältä
Rovaniemen poliisi uutisoi, että lava-autolla ajellut rovaniemeläinen 22-vuotias mies törmäsi 4-tiellä Alakorkalossa liikenneympyrän betoniesteeseen.
Uus-Veyron vuonna 2016
Uudessa Veyronissa, jos nimi säilyy, on Veyronin 8-litraisen W16-moottorista tuunattu 1497 hevosvoimainen moottori.