Rintamäki oli saanut takapenkille pari nuorta miestä, ja suuntana oli tietysti Stadin yksi suosituimmista menopaikoista, se Mummotunneli.
perjantai 30. elokuuta 2013
Erikoinen viritys tien päällä - mitä sanoo poliisi?
Iltalehden lukija lähetti toimitukseen kuvan erikoisen näköisestä perävaunukuormasta ja kummasteli, voiko se olla aivan lainmukainen.
Onko tässä kaunein pieni katumaasturi?
Omat silmäni olivat jo turtuneet Capturin heleään metallisineen ja voimakkaisiin linjoihin, mutta yleisö otti omansa: "Hei, toi on hyvännäköinen, mikä auto se on?"
torstai 29. elokuuta 2013
Suosikkiauto sai kasvojen kohotuksen
Uutta Dacia Dusteria on muokattu pienillä muutoksilla entistä jykevämmäksi, mutta sen tuttu muotokieli on säilytetty.
Poikkeuksellinen myyntikohde nettikaupassa: Aito taistelulaiva!
Suomessa valmistettu 30-metrinen alus on vartioinut aikoinaan pääasiassa itärajaa. Kun aluskannasta päätettiin luopua, kahdeksan samanlaista laivaa päätyi eteenpäin - osa lahjoitettiin Viroon, osa huutokaupattiin.
Ajatko sinäkin tällaisella? Suomen teillä liikkuu 188 354 saastekotteroa
Suomen teillä liikkuu tällä hetkellä 188 354 autoa, jotka ovat Autoalan keskusliiton toimitusjohtaja Pekka Rissa passittaisi romuttamolle. Näiden autojen päästömäärät ovat luvattoman korkeat.
Tiedäthän heijastimen oikean paikan?
Lain mukaan jalankulkijan on yleensä pimeän aikana tiellä liikkuessaan käytettävä asianmukaista heijastinta, Trafi muistuttaa.
Nyt valitaan Kesän kaunein reitti - äänestä 12 finalistiehdokkaasta!
Suomessa riittää hienoja maisemia. Alla liuta esimerkkejä, joista pohjoinen tie 970 kahdellakin maininnalla.
keskiviikko 28. elokuuta 2013
Taxi: Futismatsi ei kiinnosta
Suvilahdessa Flow ja Stadikalla toisen sortin show, jonka tarjosivat kaksi kansainvälistä jalkapallojoukkuetta mailman huipulta.
10 oudointa tieliikennelakia maailmalta - tiesitkö nämä?
Skyscanner-matkailusivusto listasi omituisimmat tieliikennelait ympäri maailman. Nämä luettuasi olet varmasti entistä tyytyväisempi suomalaisiin liikennerajoituksiin.
Tältä näyttää uusi Volvo - katso ensimmäiset kuvat!
Tuore lyhyt video koostuu pääasiassa Volvon suunnittelun uuden päällikön Thomas Ingenlathin esittelemistä luonnoksista, eikä pätkä näyttäisi tarjoavan mitään uutta. Reilun 10 sekunnin kohdalla videolla kuitenkin vilahtaa salamannopeasti neljä kuvaa tuoreesta uutuudesta, C90 - Consept C Coupesta.
tiistai 27. elokuuta 2013
Näin moni suomalainen ostaisi käytetyn auton
Noin 79 prosenttia suomalaisista autoilijoista aikoo ostaa seuraavaksi autokseen käytetyn auton. Kiinnostus käytettyyn autoon kasvaa pohjoiseen mentäessä.
Autokoululiitto närkästyi aikeista karsia ajokoekuntia
Autokoululiitto pelkää uudistuksen karsivan autokouluja ja olevan epätasa-arvoinen kansalaisille. Liikenne- ja viestintäministeriö kertoo saaneensa huolestuneita yhteydenottoja myös kansanedustajilta.
maanantai 26. elokuuta 2013
Maailman pisimpään yhtäjaksoisesti valmistetun auton tuotanto loppuu - katso kuvat!
Kyseessä on pisimpään yhtäjaksoisesti valmistettu malli maailmassa. Tuotanto Brasiliassa aloitettiin syyskuussa 1957.
US: Autoilija, tiesitkö tästä laista?
Syksy on aivan nurkan takana, ja samalla kuvioihin tulevat myös vesikelit. Ja kukapa ei olisikaan joskus saanut ohitse ajavan auton ansiosta kuraa vaatteilleen? Jos rapaa roiskuu kohtuuttomasti jalankulkijan päälle, voi auton kuljettajalta vaatia korvausta.
Uskoisitko? Teillä liikkuvat linnut noudattavat autojen nopeusrajoituksia!
Tutkimus paljastaa, että linnut noudattavat nopeusrajoituksia teillä, vaikka autoilijat jättävät ne huomiotta. Tutkimusta johti Pierre Legagneux Kanadan Lavalin yliopistosta.
lauantai 24. elokuuta 2013
Nyt valitaan Kesän kaunein reitti - äänestä 12 finalistiehdokkaasta!
Suomessa riittää hienoja maisemia. Alla liuta esimerkkejä, joista pohjoinen tie 970 kahdellakin maininnalla.
perjantai 23. elokuuta 2013
Uskoisitko tätä: Maasturimöhkö, jonka kulutus on vain 3,8 litraa!
Kyseessä on tuotantoa edeltävä konseptiversio BMW Concept X5 eDrive eli nelivetoisen X5:sen plug in -hybridiversio. Autossa on 70 kW:n sähkömoottori ja nelisylinterinen bensaturbomoottori. Sähkömoottori saa virtansa litiumioniakusta, josta riittää virtaa enimmillään 30 kilometrin yhtämittaiseen ajoon.
Paluu tulevaisuuteen -elokuvista tuttu auto kaupan - katso kuvat!
Paluu tulevaisuuteen -elokuvissa nähtävä DeLorean DT26T-B on jäänyt keräämään pölyjä Jari Hietalan autotalliin, mikä johti miehen päätökseen luopua autosta. Nettiauto.com-sivustolla olevaa myynti-ilmoitusta on katsottu kuluvan viikon aikana yli 30 000 kertaa.
Yle: Autoveron nosto pieleen - valtiolle kymmenien miljoonien eurojen menetys
Myös uudistuksen tavoite vähentää liikenteen päästöjä ontuu.
torstai 22. elokuuta 2013
Alkaako Saabin tuotanto todellakin uudelleen?
Saabin uudesta alusta on uutisoinut uutisoi Automotive News -lehti, joka on haastatellut Mikael Oestlundia, joka on National Electric Vehicle Sweden (NEVS) -yrityksen puheenjohtaja.
keskiviikko 21. elokuuta 2013
Autoliitto kannattaa nopeusrajoitusten muuttamista
Niillä tieosuuksilla, joilla on muuttuvat nopeusrajoitukset, olisi liiton mukaan helppo testata korkeampia nopeusrajoituksia. Myös muuttuvien nopeusrajoitusten käyttöä voitaisiin lisätä.
Bemarin röyhkeä uusi ilme - katso!
Kesällä julkisuuteen tuotu BMW 4 -sarjan Coupe saa myös rajun M4 Coupe version, joka korvaa M3 Coupen.
Tietosi siirtyvät pian rajojen yli
Uusi direktiivi helpottaa marraskuusta alkaen virkamiesten kansainvälistä yhteistyötä. EU:n alueella virkamiehet voivat pian tarkistaa toisen maan autojen omistajatiedot, aiemmat liikennerikkomukset kuten ylinopeuden, turvavyön tai kypärän käyttämättä jättämisen, punaisia tai stop-merkkiä päin ajamisen sekä matkapuhelimen käytön ajaessa, Liikenteen turvallisuusvirasti Trafi kertoo. Lisäksi tiedoissa näkyvät rattujuopumukset tai ajaminen huumeiden vaikutuksen alaisena.
maanantai 19. elokuuta 2013
Ajokortteihin tullut väärien henkilöiden kuvia
Trafi kertoo tiedotteessaan, että noin 20:n ajokortin kohdalla on ollut tilanne, jossa korttiin on tullut väärän henkilön kuva. Viraston mukaan kyse on ihmillisestä virheestä. Virheitä on ilmennyt tammikuun 2013 jälkeen, jolloin ajokorttiuudistuksen myötä kortit on postitettu hakijoille suoraan kotiin.
Yle: Poliitikot valmiita uudistamaan nopeusrajoituksia - Moottoritiellä jopa 130 km/h?
Yle tiedusteli eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan jäseniltä, pitäisikö moottoriteillä saada ajaa kesäisin 130 ja talvisin 110 kilometriä tunnissa. Vähän liikennöidyille maanteille ehdotettiin 90 kilometrin nopeusrajoitusta.
IL koeajaa: Tila-autojen kisa kovenee
Ensiksikin uusi Carens on kaunis auto päin vastoin kuin edeltäjänsä. Kian muotoilujohtaja Peter Schreyer porukoineen tuntuu osaavan tämän homman.
sunnuntai 18. elokuuta 2013
Uuh, mitä autoklassikoita - katso kuvat!
Helsingissä cruisaillaan kesäaikaan kuukausien ensimmäisinä perjantai-iltoina. Tapahtuma alkoi aikoinaan Helsingin Leppäsuon Essolla, ja siitä se on muotoutunut vuosien mittaan kokoontumisen ja cruisailun yhdistelmäksi.
Hurjat erot vetokoukkujen hinnoissa - katso vertailu!
Vertailimme vetokoukkujen hintoja neljässä suomalaisessa liikkeessä ja kahdessa Tallinnan yrityksessä.
Erikoinen rekisteröintisotku: Huippuferrarista pian kukkalaatikko?
Kolme vuotta sitten poliisin huutokaupasta ostettu ja huippukuntoon korjattu auto ei ole saanut rekisteröintilupaa Trafilta.
Poliiseilla valtava liikenteenvalvontaoperaatio: alueena koko Eurooppa
Liikkuvan poliisin mukaan valvonta painottuu viikon aikana ajonopeuksien tarkkailuun.
perjantai 16. elokuuta 2013
Saksalainen Auto Bild: Tässä ovat huonoimmat käytetyt autot
Saksalainen Auto Bild -lehti murskaa uusimman lehden arvioissaan kuusi nimeämäänsä käytettyä autoa ja ensimmäisenä murskaimessa on Chrysler PT Cruiser (2000 - 2009).
Kesän kaunein reitti -kisa: Huikeita maisemia Utsjoelta Tampereelle
Iltalehti etsii kesän kauneinta tienpätkää. Kilpailuun voi osallistua 23. elokuuta saakka.
torstai 15. elokuuta 2013
Tämä auto kulkee aurinkovoimalla!
P-MOB -kokeiluauto sen sijaan tuottaa sähkönsä puhtaasti aurinkopaneeleillaan. Voimanlähde sopii vain aurinkoisiin maihin ja Italian Torinossa tehdyissä testeissä auringon tuottamaa virtaa riitti 20 kilometrin matkaan.
keskiviikko 14. elokuuta 2013
Lakimuutos voi mullistaa autojen katsastuksen - ”Selkänahasta otetaan”
Katsastuslupalain vireillä oleva uudistus on tuomassa vuodenvaihteessa katsastusalalle esimerkiksi korjaamot ja autoliikkeet.
Tässä se on: Mersun uusi katumaasturi
A- ja B- sarjan kokoluokkaan asettuva Mercedes GLA-katumaasturi esitellään yleisölle Frankfurtin autonäyttelyssä ensi kuussa, mutta tässä näemme jo kuvat autosta.
tiistai 13. elokuuta 2013
IL koeajaa: Tässä autossa on lähes kaikki kohdallaan
Uusi Golf GTI ei ole kivireki vaan pikemminkin miellyttävän napakka myös kuoppaisilla teillä.
Trafi varoittaa: Tämä muutos autossa voi käydä kalliiksi ja olla laiton
Autoon asennettavalla polttoaineen muutossarjalla kulkuneuvon kone voidaan saada huolimaan erilaista polttoainetta, usein etanolipohjaista E85:ttä, joka voi olla litrahinnaltaan jopa 60 senttiä tavallista bensaa halvempaa.
Väyrynen, Narina, Maksalaatikko - Tiedätkö oman autosi lempinimen?
Vastaus on Volkswagen Kupla ja nimi viittaa auton ajettavuuteen. Katri Helenalla kun on laulu nimeltään "Minne tuuli kuljettaa".
Viimeisiä Saabeja romutetaan Göteborgissa - katso kuvalinkki!
Saab-harrastajat haluaisivat ostaa viimeiset autot, mutta konkurssiperä ei myy. Erityisen haluttu olisi ollut uusimman 9-5 -mallisarjan viimeinen versio 9-5 Sportcombi, joka ei koskaan ennättänyt varsinaiseen myyntiin saakka. Harrastajat toivovat nyt, että autoja talletettaisiin edes Saab -museoon Trollhättaniin.
Onko tässä Suomen turhin suojatie?
Suojatie on jalankulkijoille varattu paikka tien ylittämisen. Olettaisi, että valkoiset palkit merkitsisivät myös jalankulkijoiden käyttämän tien jatkumista niiden jälkeen, mutta näin ei aina ole. Vantaalla, lähellä Ruskeasannan huoltoasemaa, on tällainen tapaus.
maanantai 12. elokuuta 2013
Viimeisiä Saabeja romutetaan Göteborgissa - katso kuvalinkki!
Saab-harrastajat haluaisivat ostaa viimeiset autot, mutta konkurssiperä ei myy. Erityisen haluttu olisi ollut uusimman 9-5 -mallisarjan viimeinen versio 9-5 Sportcombi, joka ei koskaan ennättänyt varsinaiseen myyntiin saakka. Harrastajat toivovat nyt, että autoja talletettaisiin edes Saab -museoon Trollhättaniin.
Opel esittelee 3-sylinterisen pikkuturbon
Ihmemoottoriksikin nimetty Fordin kolmisylinterinen 1,0-litrainen Ecoboost -turbomoottori saa haastajan General Motorsin Opel -merkiltä.
Katso kuvat: Nämä ovat Suomen turhimmat suojatiet
Monet Iltalehden lukijoiden kuvaamista suojateistä vaikuttivat siltä, että ne olisi todellisuudessa tarkoitettu metsän eläinten käyttöön - monet tiet kun alkoivat ja päättyivät metsään.
Autojen verovenkoilu kismittää: ”Kaikkienhan täällä pitää rehellisesti toimia, miksei myös valtion”
Komulainen maksoi autoveron arvonlisäveron (elv), joka siihen aikaan oli reilut parikymmentä prosenttia. Korkein oikeus kuitenkin päätti viime kuun alussa, että vero oli laiton. Päätös oli linjassa EU-tuomioistuimen päätöksen kanssa.
Honda Civic Tourer - katso ensimmäiset kuvat
Euroopassa suunniteltu ja valmistettu Civicin farmari noudattelee ulkoisesti Honda slimmattua tyylilinjaa, mutta tavaratila on peräti 623 litraa.
Miksi miehet ovat kaljuja Helsingissä?
Läntisen naapurimaan edustaja nousi taksin rattaille hotellin edustalta ja kun kielitaitoa riitti kuskillakin, niin kehkeytyihän siinä keskustelu.
lauantai 10. elokuuta 2013
Tämä Aston Martin oli kohutapaus vuonna 1976
Lagondassa riitti perinteitä kunnioittavalle yläluokalle pureksimista.
perjantai 9. elokuuta 2013
Auton katolle lisävalot vai ei? Laillisuutta hankala arvioida
Se, ovatko auton katolle sijoitettavat kaukovalot vieläkään laillista, ei ole yksiselitteinen asia. Laillisuus riippuu vieläkin siitä, minkälaisesta valosta ja automallista on kyse.
Minimaasturi kiireettömälle
Jo paperilla yhdistelmä kolme sylinteriä ja 82 hevosvoimaa ilman turboa kuulostaa heiveröiseltä. Moottori pelittää kuitenkin numeroitaan joustavammin, kun sitä oppii käyttämään. Ei se nopeaksi muutu, mutta ohituksetkin sujuivat kivutta, kun oppi ennakoimaan normaalia enemmän.
Nämä ovat noloimmat autot
Amerikkalaisen Car Insurance -autovakuutussivuston kyselyn perusteella noloin auto on pikkuruinen kahden henkilön Smart For Two. Vastaajien mukaan se on yksinkertaisesti liian pieni. Pikkuruinen menopeli voitti kyseenalaisen äänestyksen kirkkaasti.
Kia Carensin ohjausta korjataan
Uuden Kia Carens -tila-auton ohjaus on jo ennättänyt saada pyyhkeitä. Esimerkiksi Tekniikan Maailma -lehti kritisoi muun muassa ohjauksen huonoa palautusta keskialueella.
torstai 8. elokuuta 2013
IL koeajaa: Suosikki-Opelista diesel-vaihtoehto
Mokka on kärsinyt Suomessa vain yhdestä ongelmasta - saatavuudesta. Kun myös Euroopan markkinat ovat vetäneet hyvin, niin Suomessa autoa on pitänyt jonottaa jopa kuukausia. ja siihenhän Opelin ostajat eivät ole tottuneet.
keskiviikko 7. elokuuta 2013
tiistai 6. elokuuta 2013
Kupla, Saab - nostalgiset poliisiautot vuosikymmenten takaa!
Nykyisin poliisi liikkuu Suomessa auton lisäksi muun muassa polkupyörällä, veneellä, moottoripyörällä, skootterilla, moottorikelkalla, hevosella ja jopa vesijetillä. Virka-autoja poliisilla on käytössä noin 1 500.
Viisi varoitusta käytetyn auton ostajalle
1. Huolestu puuttuvasta tai puutteellisesta huoltokirjasta:
Kuinka monta ihmistä saadaan mahtumaan Smart-autoon? - Katso videolinkki!
Englannin ja Saksan jalkapallojoukkueiden fanit kisailivat siitä, kumman maan faneja mahtuu enemmän pikkuruiseen Smart-autoon.
Uusi Skoda Octavia RS on kaikkien aikojen nopein
Uuden Skoda Octavia RS-mallin hinnat on julkaistu ja myynti on alkanut. Kaikkien aikojen nopein sarjavalmisteinen Octavia saa voimalähteekseen kaksi uutta moottoria. Kaksilitrainen, 162 kW:n (220 hv) tehon kehittävä 2.0 TSI -bensiinimoottori ja kaksilitrainen 2.0 TDI -dieselmoottori teholtaan 135 kW (184 hv).
maanantai 5. elokuuta 2013
He ovat 20 ärsyttävintä autoilijaa - katso lista!
Amerikkalaisia pyydettiin pisteyttämään 20 raivostuttavinta kuskia ja ajotapaa. Tutkimukseen osallistui lähes tuhat henkilöä tammikuussa 2012.
Iso, mutta järkevän kokoinen - Subaru Outback
Portaaton Linetronic-automaatti eli CRV-automaatti debytoi Outback-mallissa.
sunnuntai 4. elokuuta 2013
Alman lehdet: Ministeri lupaa halvempaa ajokortin opetuslupaa
Kyllönen kertoo saaneensa paljon kritiikkiä muutoksen jälkeen. Muutoksen myötä opetuslupa kallistui halvimmillaan 400 eurosta jopa yli 1 300 euroon.
lauantai 3. elokuuta 2013
"Jarruta, jarruta! Voi paska!" Onko tässä historian surkein ajokoe?
Korealaisnainen tuskin sai ajokorttia tämän näytön perusteella. Nainen ehti ajaa autoa vain muutaman metrin, kun hän ajoi pois tieltä pensaaseen ja onnistui saamaan auton katolleen keskelle tietä. Kaikkeen tähän meni alle kymmenen sekuntia.
Kesällä parkkeerataan piittaamattomasti - nämä ovat Helsingin sakkorysät
Helsingin kaupungin johtavien pysäköinninvalvojien Veikko Mikkolan ja Otto Kuitusen mukaan kesäiset tapahtumat ja kauniit ilmat saavat aikaan enemmän huolimattomuutta pysäköinnin kanssa.
Hintaeroa autokoulujen välillä jopa yli 1000 euroa - Täältä kortin saa halvimmalla!
Autokouluhinnat.fi-sivusto paljastaa, että Suomen kallein B-ajokortin peruskurssi pidetään Helsingissä. Kaisaniemessä sijaitsevassa autokoulussa kurssista joutuu pulittamaan jopa 2200 euroa.
Alman lehdet: Ministeri lupaa halvempaa ajokortin opetuslupaa
Kyllönen kertoo saaneensa paljon kritiikkiä muutoksen jälkeen. Muutoksen myötä opetuslupa kallistui halvimmillaan 400 eurosta jopa yli 1 300 euroon.
perjantai 2. elokuuta 2013
Uuden auton ostaja on yhä useammin harmaantunut
Uuden henkilöauton ostaja on yhä useammin iäkkäämpi henkilö. Autoalan Keskusliiton AKL:n toimitusjohtajan Pekka Rissan mukaan noin 60 prosenttia uusien autojen ostajista on 58-vuotiaita tai sitä vanhempia.
Koeajossa Seat Leon - Hiljainen tuttavuus
Särmikkyys ei jatku sisätiloissa, sillä kyyditettävilleen uusi Leon tarjoaa pehmeää kyytiä.
Škoda yllättää: Tässäkö kaikkien aikojen miehekkäin lastenvaunu?
Tsekkiläisen autovalmistaja Škodan tekemän tutkimuksen mukaan miehet käyttäisivät enemmän aikaa lastenvaunujen parissa, jos ne olisivat paremmin varusteltuja. Kolmannes miehistä kertoikin, että he häpeävät tavallisten lastenvaunujen käyttöä.
Osallistu kilpailuun! Iltalehti etsii kesän kauneinta reittiä
Iltalehti etsii kesän kauneinta reittiä. Henkeäsalpaavat järvimaisemat, kiemurteleva tie, merinäköala tai tunturien näkyminen kaukana horisontissa... Suomi on kesäisin täynnä tienpätkiä, joiden varrella maisemat ovat kauniita. Mitä reittiä sinä suosit matkallasi? Mikä on mielestäsi kesän kaunein reitti?
Suomalaiset suosivat tätä väriä autoonsa
Kesäkuun loppuun mennessä ensirekisteröitiin eniten valkoisia autoja.
IL koeajaa: Viidenkympin neliveto - Hyundai Santa Fe
Hyundai Santa Fen nimen kuuluisi oikeastaan olla ix45, mutta amerikkalaisen asiakaskunnan iloksi se on nyt on tuttu Santa Fe.
torstai 1. elokuuta 2013
Musajahtia helleillassa
Musea Stadikalla, teknoa Messukeskuksessa. Se tiesi keikkaa, ja heinäkuun sippikassa saisi mukavasti täytettä tienistipuolelle. Eurojahtiin varustautunut Rintamäki kurvaili baanalle hyvissä ajoin ennen vuoron alkua, ja illan ensimmäinen vei Stadikalle.
Tässä autossa harrastetaan eniten seksiä
Yllättävästi listalle sijoittuivat monet pienet automallit. Automerkeistä ykkössijaa lempimispaikkana pitää Ford Fiesta - miltei kolmasosa on lempinyt juuri tässä autossa!
Huolenpito tuo selvää rahaa - katso muistilista auton omistajalle
Reilu vaihtohinta on käyttäjälle selvää rahaa autoa myytäessä tai vaihdettaessa.
Driftaus on tajutonta touhua - katso kuvat!
Kokeilimme Alastaron moottoriradalla miltä tuntuu istua asialleen omistautuneen driftarin kyydissä. Samoin koimme Formula kolmosen vauhdin kaksipaikkaisesta F3-autosta käsin.
Tässä on maailman suurin moottoripyörä
Mitä siitä syntyy, kun 502 hevosvoimaa kehittävän Chevroletin 8,2-litraisen V8-isolohkomoottorin istuttaa kahden pyörän päälle?
Tutkimus: Tämän perusteella suomalainen valitsee auton
Kun suomalainen autoilija kurvaa autokaupoille, mielessä on ensisijaisesti se, että auto on saatava hyvällä hinta-laatusuhteella. Koska Suomessa autojen hinnat ovat monia muita maita kalliimpia, halutaan rahalle vastinetta. Asiat käyvät ilmi Santanderin teettämästä tutkimuksesta.