keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Hyvästi autopesu! Nissan putsaa itse

Pesipä autoa sitten rintava kaunotar tai hikoileva perheenisä, tämä kotityö jää pian historiaan. Nissan on nimittäin kehittänyt auton, joka huolehtii itse omasta puhtaudestaan kuin lemmikkikissa ikään.

tiistai 29. huhtikuuta 2014

Tämä on autoilijoiden yleisin harhaluulo

Noin kolmannes suomalaisista autoilijoista elää vieläkin siinä harhaluulossa, että auton määräaikaishuolto tulee suorittaa valtuutetussa merkkihuollossa, jotta valmistajan antama takuu säilyy. Lisäksi peräti 45 prosenttia olettaa, että huollossa on käytettävä automerkin omia varaosia takuun säilyttämiseksi. Huolestuttavinta on se, että yli kolmannes autoilijoista kokee saaneensa tällaista virheellistätietoa autokauppiaalta tai merkkihuollosta.

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Työryhmä: Autokoulun voisi aloittaa 16-vuotiaana

Nyt aloitusikä B-ajokortin kuljettajaopetuksessa on 17 vuotta.

Ihmemoottori nyt Peugeotilta

Kolmisylinteriset turbokoneet ovat nyt päivän sana. Kun Ford esitteli 1,0-litraisen Ecoboost-turbomoottorinsa pari vuotta sitten, se nimettiin heti kättelyssä ihmemoottoriksi.

Työryhmä: Autokoulun voisi aloittaa 16-vuotiaana

Nyt aloitusikä B-ajokortin kuljettajaopetuksessa on 17 vuotta.

Peugeot 308 - ajoltaan parhaita perheautoja

Maukas ajettavuus tarkoittaa sitä, että jousitus imuroi tehokkaasti tien epätasaisuudet. Se on mukava mutta silti mutkissa riittävän jäntevä.

torstai 24. huhtikuuta 2014

Autoilija! Näin pidät kulkupelisi kunnossa - viisi vinkkiä

Kovassa rasituksessa olevien osien kulumista voi hidastaa muutamalla pienellä muutoksella omissa ajotottumuksissaan. Autoasi-korjaamoketjun tekninen asiantuntija Juha Kiiskinen toteaa esimerkkinä, että keväisin moni kuljettaja innostuu kokeilemaan aggressiivisempaa ajotyyliä. Tämä kuitenkin tekee autolle hallaa.

Nastarenkaista voi pian rapsahtaa pikavoitto

Lähempänä kesäkuuta nastarenkailla ajaville voidaan antaa myös päiväsakkoja.

IL-Median Autot 2014 -sovellus on julkaistu!

Vaikka kyseessä on uutuustuote, askel ei ole valtavan iso sen enempää lukijoille kuin tekijöillekään. Onhan erilaisia tablettijulkaisuja nähty jo muutaman vuoden ajan, ja sekin on vain yksi tapa päästä käsiksi ammattilaisten tekemiin laadukkaisiin sisältöihin.

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Japanin BMW yllätti iloisesti

Takapenkin istuinosa nousee ylös, jolloin taakse saa lastattua korkeita esineitä.

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Audi TT:n mittarit tulevat Suomesta - "Yhteistyö ollut erittäin vaativaa"

Uuden Audi TT:n mittaristo herätti runsaasti huomiota, kun se esiteltiin ensi kerran tammikuussa Las Vegasin kulutuselektroniikkamessujen yhteydessä. Harva tietää, että mittaristo tehtiin suomalaisella ohjelmistolla, jonka kehittäjän espoolaisen Rightwaren Oy:n juuret ovat pelialalla. Yhteistyö Audin kanssa alkoi vuonna 2007.

Vau, mikä luksus-BMW! Tässä tulee Bemarin uusi lippulaiva

Pekingin autonäyttelyssä juuri nähty BMW Vision Future Luxury on olemukseltaan vielä selvästi autonäyttelyn katseiden kerääjäksi sopiva konseptiauto, mutta samalla se on ensimmäinen ikkuna tulevaan 7-sarjalaiseen. Näin puheet BMW -osaston takakäytävillä huhusivat.

GM hakee suojaa korvauksen hakijoilta

General Motorsia vastaan on nostettu kymmeniä kanteita autojen virtalukkoja koskevista vioista, jotka ovat johtaneet ainakin 13 ihmisen kuolemaan.

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Mustangit juhlivat koko pääsiäisen - Speden kaara päätähtenä

Ensimmäinen Ford Mustang esiteltiin suurelle yleisölle vuonna 1964 suorassa tv-lähetyksessä USA:ssa. Ensimmäiset autot nimettiin keskelle vuotta osuneen esittelyn johdosta 64 ja puoli -malleiksi, vaikka kyse oli itse asiassa 65-malleista.

Sitikalta makoisa katumaasturi

Cirroën DS 6WR lukeutuu Sitikan DS-linjastoon. Se on täysin uusi luksusluokan katumaasturi DS-tyyliin.

torstai 17. huhtikuuta 2014

Onko tässä maailman kaunein auto?

Vuonna 1961 esitellyn E-Typen pyöreä keula ja kyljet, umpioiden aerodynaamiset suojalasit, pitkä konepeitto ja lyhyt kapeneva perä lainasivat vaikutteita vuosien 1954-57 Jaguar D-Type kilpamallista ja sen pohjalta 1957 valmistetusta 16:sta XKSS katuversiosta.

Taxi: Radiossa riekutaan riettauden rajoilla

Kello 22 ja risat, toteaa Rintamäki parkkeerattuaan työvälineensä tolpalle 17, Klaus K:n eteen Bulevardilla. Yleisradiosta tuli uusintana Koe-eläinpuistoa, ja hurttihuumorin kuunteluun kulahti tolpalla vartti, kunnes takaovi kävi. Pari keski-ikäistä daamia sijoittui rattaille.

Yle: Huonosti säilytetyille renkaille käy huonosti - näin varastoit oikein

Ylen mukaan yleinen virhe on säilyttää kesä- tai talvirenkaita esimerkiksi kosteissa tiloissa. Myös auringonvalo, öljy, rasva ja lika voivat tehdä tuhoja renkaille. Piha on Ylen mukaan huonoin vaihtoehto säilytykselle.

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Näin Volkswagen Polo on muuttunut - katso ja vertaa!

Sukuilme ja korin malli sen tekevät. Keulagrilli leviää nyt aiempaa leveämpänä ja ajovalojen muoto on golfimaista. Syksyllä auton varustelu tukevoituu vielä täys-led-ajovaloilla, jotka ovat iso bonus pikkuautojen luokassa.

Tämä on yleisin syy automatkan katkeamiseen

Moottorihäiriö on yleisin syy autoilijan matkan katkeamiseen. Tielle jättää usein myös auton purkautunut akku. Tämä selviää Autoliiton hinauspalvelun viimevuotisesta tilastosta.

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Tulossa: coupemaasturi Audilta?

Q4:ää esiteltiin tässä vaiheessa vasta piirroskuvina tosin. Kuvien perusteella uuden Audin hymy on leveä ja kattolinja on voimakkaan coupemaisesti kaartuva.

Brittikaunotar jenkkimuskelien keskellä

Triumph -klassikko valmistui Englannissa vuonna 1959, jonka jälkeen se vietiin Kalifornian aurinkoon, Yhdysvaltoihin. Suomeen se tuli kuitenkin jo 1980-luvulla.

Moottoripyörät käyvät kaupaksi

Maaliskuussa mopojen myynti kipusi lähes 120 prosenttia plussalle, ja moottoripyörienkin myyntiluvut kasvoivat lähes 80 prosenttia vuoden 2013 vastaavan ajan myyntilukuihin verrattuna.

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Lehmähullu tuunasi prätkänsä - katso kuvat!

Kun Johanna Grahn osti moottoripyörän viime elokuussa, oli selvää, että hän tuunaa siitä mieleisensä.

Mopoautoilla moninkertaisesti enemmän onnettomuuksia - laaja tutkimus tekeillä

Tutkimukseen otetaan mukaan kaikki henkilövahinkoihin johtaneet onnettomuudet, joissa mopoauto on ollut osallisena. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää mopoauto-onnettomuuksien riskien erityispiirteet.

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Venäjän myydyimmät autot - kuinka monta Ladaa mahtuu listalle?

Tammi-helmikuun myyntilistojen ykkösenä oli vuonna 2011 ensiesitelty Lada Granta, joka pohjautuu Lada Kalinaan. Avto Vazin nykyinen enemmistöomistaja Renault-Nissan oli jo hiomassa tämä uuden Lada-mallin kehitystä.

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Tämä ilmiö lisääntyy kevätliikenteessä - poliisilla ensi viikolla tehovalvonta

Valvonta on osa Euroopan liikennepoliisijärjestön jäsenmaissa toteutettua valvontaoperaatiota. Suomessa tehoviikkoon osallistuvat kaikki poliisilaitokset. Tehovalvonta kestää ensi maanantaista 14. huhtikuuta aivan viikon loppuun asti.

Myös Mersulta tulossa coupe-SUV

Mercedes-Benzin pääjohtaja Dieter Zetsche esitteli konsernin yhtiökokouksessa autosta ensimmäisen luonnoskuvan, joka selvästi asettuu samalle viivalle BMW:n X6-coupemaasturille.

Mitsubishi Outlander PHEV: Vain tippa bensaa pätkäajossa

Outlander PHEV lupaa paljon. Päivittäin ladattuna sillä voi ajaa työmatkat ja muut lyhyet ajot bensalitran tai kahden kulutuksella.

Taxi: Koskahan tää maailma viisastuu?

Ei ilta ehtinyt kovinkaan vanhaksi, kun vanhempaa sukupolvea edustava taksikyytinsä ohessa avasi keskustelun:

torstai 10. huhtikuuta 2014

Lehdet: Mopoautoilu kallistuu entisestään

Lehtien mukaan vakuutusyhtiöt ovat nostaneet maksuja noin 15 prosentin vuosivauhtia. Siitä huolimatta vakuutusmaksut eivät ole kattaneet korvauksia, joita niiden aiheuttamista vahingoista maksetaan.

"Maailman kaunein auto" Suomeen - tuttu Top Gearista!

Harvinaista Lamborghini Miuraa ei ole tiettävästi aiemmin nähty Suomessa.

Poliisilta vakava varoitus: Hengenvaarallinen tapa rehottaa liikenteessä

Kaikille autoilijoille ei näytä olevan vieläkään selvää, että suojatien eteen pysähtynyttä autoa ei saa ohittaa pysähtymättä.

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Näkökulma: Vakuutusyhtiön seurantaboksit myös Suomeen?

Britanniassa sikäläinen autoliitto myy seurantabokseja autoilijoille, jotka saavat niillä halvempia vakuutusmaksuja.

Amerikanmakuinen Kia Optima

Kyse ei siis ole Hyundai i40:sen Kia-versiosta vaan ihan oman kokoluokan autosta.

TOP10: Näitä automerkkejä suomalaiset suosivat maaliskuussa

Henkilöautoja rekisteröitiin Suomessa maaliskuun aikana yhteensä 9 626 kappaletta, mikä oli 1,3 prosenttia edellisvuotta enemmän. Alkuvuoden aikana Suomessa on rekisteröity yhteensä 30 503 uutta henkilöautoa.

5 renkaanvaihdon sudenkuoppaa: Ethän tee näitä virheitä?

Kevät tekee tuloaan ja sen myötä myös kesärenkaiden vaihto alkaa olla ajankohtaista.

Taxi: Huolia on - ja isosti

Keskustan tolppaa lähestyi yön pimeydestä nuori nainen ja seurassaan mieshenkilö. Rintamäki seuraili taksin kohdalle pysähtynyttä pariskuntaa, joilla tuntui olevan muuta mielessä kuin yhteinen kotimatka. Lopulta niin sanallisesti kuin käsimerkeinkin naishenkilö antoi ymmärtää, että hän ei seuraa kaipaa ja kapusi Rintamäen rattaille.

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Toyota kutsuu 15 000 autoa tarkastuksiin Suomessa

Tarkastukset liittyvät muun muassa vuosina 2004-2010 valmistettujen autojen etuistuimien kiinnityskiskoihin ja ohjauspyörän kaapeliin. Tarkastukset tehdään Toyotan mukaan turvallisuussyistä, vaikka toistaiseksi onnettomuuksia ei ole raportoitu.

Näissä kunnissa parkkisakot nousevat

Sisäministeriö on päättänyt korottaa pysäköintivirhemaksua yhdeksässä kunnassa. Maksu nousee Iisalmessa, Kangasalla, Porissa, Imatralla, Järvenpäässä, Keravalla, Kouvolassa, Turussa ja Rovaniemellä.

Hämmentääkö auton rekisteriotteen lukuhirviö? Näin se tulkitaan

Auton rekisteriotteesta mahdollisesti löytyvä numerosarja kertoo, millainen kesärengas autoosi soveltuu. Usein rekisteriotteesta löytyy monia rengasvaihtoehtoja, joista autoilija voi valita mielestään parhaan. Usein rekisteriotteesta voi myös löytää toisen vain hieman luvuiltaan poikkeavan merkinnän. Rengasvalinta helpottuu, jos merkintöjä osaa tulkita oikein.

Näin ostat käytetyn auton

Tarkista auton "identiteetti" erityisesti, jos ostat yksityiseltä. Katso, että auton valmistenumero ja rekisteritunnus ovat samat kuin rekisteröintitodistuksessa. Tarkista, että rekisteröintitodistuksen ilmoitusosan ja teknisen osan tietojen tulee olla yhdenmukaiset autossa oleviin tietoihin verrattuna.

Kia Ceedin hauskempi painos

Helakanpunaista Soulia katseltiin Riberan markkinakadulla Sisiliassa peittelemättömän kiinnostuneesti. Yli viisikymppinen harmaatukkainen mies nyökytteli päätään: bella, bella, nuevo Kia.

Bensaa imppaavat hämähäkit rikkovat jenkki-Mazdoja - useita hyökkäyksiä

Cheiracanthium-sukuun kuuluvat hämähäkit tunkeutuvat auton ilmaletkuihin ja tukkivat ne verkoillaan. Bensatankkiin syntyy painetta ja tankki saattaa haljeta tai syttyä palamaan. Vielä yhtään tulipaloa ei kuitenkaan ole raportoitu.

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Jättiyllätys jarrutustestissä: Kumpi pysähtyy nopeammin?

Moottoripyörällä jarruttaminen on paljon haastavampaa kuin autolla jarruttaminen, sanoo moottoripyöräkouluttaja Toni Vuoristo.

Hämmentääkö auton rekisteriotteen lukuhirviö? Näin se tulkitaan

Auton rekisteriotteesta mahdollisesti löytyvä numerosarja kertoo, millainen kesärengas autoosi soveltuu. Usein rekisteriotteesta löytyy monia rengasvaihtoehtoja, joista autoilija voi valita mielestään parhaan. Usein rekisteriotteesta voi myös löytää toisen vain hieman luvuiltaan poikkeavan merkinnän. Rengasvalinta helpottuu, jos merkintöjä osaa tulkita oikein.

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Näin ostat käytetyn auton

Tarkista auton "identiteetti" erityisesti, jos ostat yksityiseltä. Katso, että auton valmistenumero ja rekisteritunnus ovat samat kuin rekisteröintitodistuksessa. Tarkista, että rekisteröintitodistuksen ilmoitusosan ja teknisen osan tietojen tulee olla yhdenmukaiset autossa oleviin tietoihin verrattuna.

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Nämä ovat käytettyjen autojen aarteet

Vastikään näytti siltä, että Fiatin pitkä perinne Suomessa katkeaa, kun maahantuoja ilmoitti lopettavansa automerkin maahantuonnin. Myös Dodge, Jeep ja Chrysler olivat samalla listalla.

Amerikanmakuinen Kia Optima

Kyse ei siis ole Hyundai i40:sen Kia-versiosta vaan ihan oman kokoluokan autosta.

Jättiyllätys jarrutustestissä: Kumpi pysähtyy nopeammin?

Moottoripyörällä jarruttaminen on paljon haastavampaa kuin autolla jarruttaminen, sanoo moottoripyöräkouluttaja Toni Vuoristo.

Taxi: Meillä on ihan oma daamien ilta

Lauttasaaresta tarjottiin illan ensimmäistä keikkaa, ja nouto-osoitteessa seisoskeli mieshenkilö matkalaukun ja suksipussin kera.

torstai 3. huhtikuuta 2014

TOP10: Näitä automerkkejä suomalaiset suosivat maaliskuussa

Henkilöautoja rekisteröitiin Suomessa maaliskuun aikana yhteensä 9 626 kappaletta, mikä oli 1,3 prosenttia edellisvuotta enemmän. Alkuvuoden aikana Suomessa on rekisteröity yhteensä 30 503 uutta henkilöautoa.

Kesänopeudet tulevat jo tällä viikolla!

Näillä näkymin sääolosuhteet näyttävät sallivan kesänopeuksiin siirtymisen ilman viivästyksiä, kertoo liikenneturvallisuuspäällikkö Auli Forsberg Liikennevirastosta.

Auton ajokilometrit heittivät pahasti: "Ostajan olisi pitänyt tajuta"

Kuluttajariitalautakunnan käsittelyssä oli tapaus, jossa autokauppiaalta oli ostettu 2003 rekisteröity, käytettynä maahantuotu henkilöauto 14 500 eurolla.

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Taustapeilin kamera pakolliseksi USA:ssa

Taustapeiliin sijoitettavat peruutuskamerat ovat tulossa pakollisiksi henkilöautoissa USA:ssa vuoden 2018 alusta lähtien aluksi alle 4 500 kilon painoisissa autoissa, kertoo Verge-lehti USA:ssa. Suomessa Vergen uutista siteerasi ensimmäisenä Tekniikka&Talous.

Porsche Macan -kuume riehuu

Voimakkaan viisto perä lähentelee coupemuotoa.

Kysely: Suojateiden valvontaa halutaan lisätä

Valvonnan vähentämisen kannalla on vain kaksi prosenttia vastaajista.