Audi S1 on täysiverinen pikkusportti ja samalla elegantti auto.
sunnuntai 30. maaliskuuta 2014
lauantai 29. maaliskuuta 2014
Ensi viikolla siirrytään teillä kesänopeuksiin
Uudet nopeusrajoitusmerkit on tarkoitus panna paikoilleen keskiviikon ja torstain aikana.
Sisariaan edullisempi Seat Leon
Koeajoautomme Seat Leon ST 122 Style maksaa noin neljä tuhatta euroa vähemmän kuin vastaava konsernisisar VW Golf Variant ja noin 2400 vähemmän kuin Skoda Octavia Combi (140 hv).
perjantai 28. maaliskuuta 2014
C-Mersu sai Ässän herkut
Vuonna 1982 esitelty Mercedes 190-malli nimettiin aikoinaan baby-Mersuksi. Se oli silloin pienin Mersu. Seuraaja C-sarjalainen kantoi samaa lempinimeä mukanaan vaikka markkinoilla nähtiin sittemmin pienempiäkin tähtikeuloja.
Taxi: Huolia on - ja isosti
Keskustan tolppaa lähestyi yön pimeydestä nuori nainen ja seurassaan mieshenkilö. Rintamäki seuraili taksin kohdalle pysähtynyttä pariskuntaa, joilla tuntui olevan muuta mielessä kuin yhteinen kotimatka. Lopulta niin sanallisesti kuin käsimerkeinkin naishenkilö antoi ymmärtää, että hän ei seuraa kaipaa ja kapusi Rintamäen rattaille.
Buick-autojen valmistus alkaa Saksassa
Buickit eivät kuitenkaan ole tarkoitettu Euroopan markkinoille, vaan ne viedään Yhdysvaltoihin.
Cheek luopui luksuskiesistään - Katso kuva Maseratista!
Cheek alias Jare Tiihonen ajeli ensimmäisiä keikkojaan 2007-mallisella Maseratilla kesällä 2013.
Porsche hermostui: Moottorit uusiksi 911 GT3 -malleihin
Lysti ei ole ihan halpaa, sillä näitä autoja on 785 kappaletta.
torstai 27. maaliskuuta 2014
Fiatille uusi Suomen maahantuoja
Pitkään suomalaisessa autokaupassa ja autojen maahantuonnissa vaikuttanut Aro-Yhtymä Oy ilmoitti tammikuussa, että se ei jatka vuoden 2014 lopussa päättyvää AutoFennica Oy:n ja Fiat Group Automobiles S.p.A:n (FGA) välistä maahantuontisopimusta.
keskiviikko 26. maaliskuuta 2014
Pian nähdään Seat-katumaasturi
VW-konsernin espanjalainen pää Seat on vahvistanut, että Seat-katumaasturi nähdään markkinoilla vuonna 2016.
Teillä siirrytään kesänopeuksiin ensi viikolla
Tarkoituksena on, että kesänopeuksiin siirrytään kaikkialla Suomessa 3.-4. huhtikuuta, kertoo Liikennevirasto.
tiistai 25. maaliskuuta 2014
Volvoihin tulee edistyksellinen pilvipalvelu
Pilvipalvelimien käyttö on jo tuttua toimistoissa, mutta autoissa se on uutta.
maanantai 24. maaliskuuta 2014
Näin huolehdit autosi kevätmeikkauksesta
Auton pesemistä suositellaan noin kahden viikon välein tai useammin. Säännöllinen pesu suojaa autoa niin korroosiota, ilmansaasteita kuin auringonsäteilyäkin vastaan. Ja siisti auto on myös ilo silmälle.
Jo on erikoista parkkeerausta - katso lukijoiden kuvat
Parkkeeraus on taitolaji, joka ei suju täysin ongelmitta kaikilta autoilijoilta. Iltalehti kertoi viime viikolla erikoisesti pysäköineestä parkkipirkosta, jonka tapaus innoitti lukijoita lähettämään kuvia vastaavanlaisista parkkeerauksista. Tässä viisi tyylinäytettä.
Bemari-huhu vahvistui!
BMW ryhtyy valmistamaan 7-paikkaista X7-mallia Spartanburgin tehtaalla Etelä-Caronilanassa, kertoo Automotive News epävirallisen, mutta asioista tietävän lähteen perusteella.
Näissä kunnissa parkkisakot nousevat
Sisäministeriö on päättänyt korottaa pysäköintivirhemaksua yhdeksässä kunnassa. Maksu nousee Iisalmessa, Kangasalla, Porissa, Imatralla, Järvenpäässä, Keravalla, Kouvolassa, Turussa ja Rovaniemellä.
perjantai 21. maaliskuuta 2014
Taxi: Eipä suuremmin hotsita juhliminen
TV:n uutiset olivat pullollaan Ukrainaa ja malesialaista, kadonnutta lentokonetta. Jos joku shamaani vielä kuukausi sitten olisi ennustanut moisia tapahtumia, niin luultavasti valkotakkiset miehet olisivat käyneet keräämässä kyseisen, pehmennettyjen seinien sisälle. Kun ruutuun vielä ilmestyi sääprofeetta lumisade-ennusteineen… niin tämä tästä vielä puuttui, tuumi Rintamäki ja varustautui vuoroon keliin sopivilla kamppeilla. Maailma tuntui olevan sekaisin, keliä myöten…
Tämä Mersu ei jätä kylmäksi!
On hieman omituista puhua tunteiden herättämisestä, kun puhutaan teknisesti huippuun viritetystä Mercedeksestä, mutta niin se vain on. Stuttgartin pojat ovat löytäneet GLA:lla avaimet autoilijan sielunelämään.
torstai 20. maaliskuuta 2014
Parkkipirkon omituinen pysäköintivalinta kummastutti Espoossa - vieressä vapaita parkkipaikkoja
Iltalehteen yhteyttä ottanut lukija kertoo keskiviikkona Espoossa sattuneesta tapauksesta, jossa pysäköinninvalvoja jätti autonsa parkkiin liikenneympyrän pientareelle. Aivan pysäköinninvalvojan vieressä olleella parkkipaikalla olisi kuitenkin ollut tilaa hänen autolleen.
keskiviikko 19. maaliskuuta 2014
Uusi ajovalokeksintö saapuu Eurooppaan - tässäkö jokaisen tuunaajan unelma?
Philips esittelee ensimmäisenä valmistajana tieliikenteeseen hyväksytyt värilliset ColorVision-ajovalopolttimot autoille.
Pian on aika vaihtaa renkaat: Kai tiedät jo näppärän kolikkovinkin?
Nastarenkaita saa käyttää 31.3. asti tai ajokelien vaatiessa sen jälkeenkin. Vielä ei ole aika vaihtaa kesärenkaisiin, mutta kohta on.
tiistai 18. maaliskuuta 2014
12 prosenttia autoilijoista laiminlöi "helppoa ja ilmaista" turvakeinoa
Poliisi tarkasti yhteensä 2 459 ajoneuvoa. Tehovalvonnan kohteina olivat erityisesti ajonopeudet ja turvavöiden käyttö. Molempien osalta havaittiin moitteen sijaa.
Ensiesittely: Mullistaako Golf sähköautoilun?
Mullistavuudessa ei ole kyse ensisijaisesti auton tekniikasta, vaan siitä, että Euroopan myydyin automalli kytkee sähköt päälle.
maanantai 17. maaliskuuta 2014
Tässä autossa on puulattia!
Suomalainen Metropolia ammattikorkeakoulu ja UMP-Kymmene -paperijätti esittelivät Geneven autonäyttelyssä todella ekologisen ja metsähenkisen auton.
4 eri aistia: Näin tunnistat autosi viat
Autoasi-ketju listasi autojen yleisimpiä vikoja ja kuinka niitä voi tunnistaa ilman mestarimekaanikkoakin. Autojen yleisimmät viat ovat jarruongelmat, alustan osien kulumat, valo-ongelmat, nestevuodot sekä akkuongelmat.
Muistatko vielä futuristisen ison Kissan?
CX jatkoi vakaasti valmistajan persoonallisella linjalla legendaarisen DS:n jälkeen. Isot Citroënit Traction Avanti (1934-1957) ja DS (1955-1975) olivat julkaisuhetkellään edistyksellisiä ja valtavirrasta poikkeavia automalleja. Odotettavissa oli pitkä malli-ikä.
perjantai 14. maaliskuuta 2014
Taxi: Daami tarttui matkaan
Klaus K:n tolpalla alkoi Rintamäen tavanomainen viikonloppuyön vuoro, ja ei tarvinnut kauan haikailla asiakkaan perään, kun takapenkki sai täytettä.
Tässäkö Nissanin uusi kassamagneetti?
Muoto on aiempaa houkuttelevampi, varustelista on huikea ja ennen kaikkea - moottorivalikoima on päivittynyt tähän päivään.
torstai 13. maaliskuuta 2014
Tiesitkö, että likaisessa tuulilasissa on tämäkin vaara?
Keväthanget ja kirkas auringonpaiste voivat heikentää näkyvyyttä erityisesti likaisten ja naarmuuntuneiden ikkunalasien takaa. Liikenneturva muistuttaa tiedotteessaan autoilijoita huolehtimaan ikkunoiden kunnosta ja puhtaudesta.
Barcelonaan nousee huikea Ferrari-puisto - katso!
Ferrari Land nousee 75 000 neliömetrin alueelle Portaventuran teemapuistoon Barcelonan lähistölle. Etukäteistietojen perusteella tarjolla on Ferrari-huumaa kaiken ikäisille - ja kirsikkana kakun päällä on Euroopan korkein ja nopein pystysuora kiihdytinhärveli.
BMW:n uusi nelos-Cabby on joka sään avocruiseri
BMW:n uuden nelossarjan uusin tulokas avaa kolmiosaisen kovakattonsa parissakymmenessä sekunnissa ja taivas avautuu.
keskiviikko 12. maaliskuuta 2014
Yle: Autoja rikkovan pölyn syytä tutkittu - aiheuttaja tiesuola?
Erikoinen pölyongelma on katkonut Oulun seudulla autojen moottoreiden jakohihnoja.
Näin automerkit pärjäsivät katsastuksessa - katso parhaat ja huonoimmat!
Katsastuksessa havaittujen vikojen määrä on selkeästi noussut viidessä vuodessa. Pitkällä aikavälillä myönteistä kehitystä on nähtävissä alusta- ja korivioissa (ruostevauriot), joiden määrät jatkavat laskuaan.
Näin automerkit pärjäsivät katsastuksessa - katso parhaat ja huonoimmat!
Katsastuksessa havaittujen vikojen määrä on selkeästi noussut viidessä vuodessa. Pitkällä aikavälillä myönteistä kehitystä on nähtävissä alusta- ja korivioissa (ruostevauriot), joiden määrät jatkavat laskuaan.
tiistai 11. maaliskuuta 2014
Kuvasitko hauskan tienviitan?
Suomalaiset ovat kekseliäitä, ja siksi maamme on täynnä pieniä ja suuria paikkoja, joilla on hauskoja nimiä. Oletko sinä ottanut kuvan kyltistä tai tienviitasta, jossa on hassu nimi?
lauantai 8. maaliskuuta 2014
Taxi: Onkos tullut seurattua uutisia?
Jos Venäjä oli näytillä edellisellä viikolla talviolympialaisten muodossa, niin jatkoa seurasi, ja ihan muunlaisen näyttämisen merkeissä. Tällä kertaa sukset oli siirretty varastoon ja tankit kaivettu esiin. Rintamäki aloitti vuoronsa sekalaisissa mietteissä ja arveli, että Ukrainasta saisi kuulla takapenkiltä yhtä jos toistakin kommenttia, ja aloitti urakkansa Lauttasaaren tolpalta.
perjantai 7. maaliskuuta 2014
Vammaisten erityisoikeudet houkuttavat autoilijoita - "väärinkäyttö lisääntynyt"
Komisario Laine päätti nostaa asian esille paraolympialaisten alla.
TM: Kesärenkaat testissä - laatu vaihtelee hurjasti
Tuoreen Tekniikan Maailman kesärengastestin mukaan kesärenkaiden oikealla valinnalla on merkitystä sekä turvallisuudelle että omalle taloudelle.
Uusi listaus julki: Yleisimmät syyt katsastuksen hylkäämiselle
Trafi julkaisi perjantaina vikatilastot kaikista Suomessa 2013 suoritetuista määräaikaiskatsastuksista. Viime vuonna katsastettiin yhteensä 2,67 miljoonaa ajoneuvoa, josta ensimmäisellä kerralla hylättiin 26,3 prosenttia. Henkilöautoja katsastettiin 2,20 miljoonaa ja niiden hylkäysprosentti oli 25,7.
Varo, autoilija! Kelirikkoja paljon - toimi näin kohdatessasi murtuman tiessä
Vetinen sää ja nollassa pysynyt lämpötila on tehnyt talvesta tieverkostolle erityisen raskaan. Liikenneviraston kunnossapito-osaston johtaja Jukka Karjalainen kertoo, että kevät tulee olemaan tieverkostolle vaikea.
torstai 6. maaliskuuta 2014
Näin vähän Kimi näkyi Genevessä
Ferrarin pääjohtaja Luca di Montezemolo esitteli Genevessä uuden Ferrari California T -mallin eli turboterästetyn vanhan tutun.
Bemarin jättiläinen sai pikkuveljen
Iso BMW X6 lanseerasi tullessaan itse asiassa kokonaisen uuden mallityypin - coupemuotoisen katumaasturin. Mahtavankokoisena arvoautona se ei kuitenkaan ole suuria kansanrivejä päässyt koskettamaan. Uusi X4 tuo coupemaasturin lähemmäksi noin 50 000 euron hintaluokkaan.
keskiviikko 5. maaliskuuta 2014
Onko tämä namu uusi Octavia coupe?
Kun kysyn Skodan muotoiluosaston johtaja Josef Kabanilta Geneven autonäyttelyn ennakkoillassa, onko VisionC tuotantoauton malli vuoden kuluttua, Kaban myöntää ja kiistää.
Kaikkien aikojen nopein Opel
Opelin osastolla Genevessä lähes lattian tasalla makaava mattaharmaa Astra OPC Extreme on suunniteltu viime vuosien ratakokemusten avulla. Nyt tuo tieto on muokattu kaduille sopivaksi.
Tässä on Minin uusi Clubman - jo on lätty!
Muoto on kuin kaulimen alle jääneessä normi-Clubmanissa. Konsepti on peräti 17 senttiä leveämpi kuin nykyinen Mini ja sen huomaa. Pituuttakin on venytetty 26 senttiä.
Tässä on BMW:n odotetuin uutuus
Se on auto, josta on puhuttu paljon ja jota monet ovat BMW Suomen mukaan jo kyselleet.
tiistai 4. maaliskuuta 2014
Oho! Uusi Audi TT nostaa takasiipensä vauhdissa
Sehän on kuitenkin lajiltaan urheiluauto. Konehuoneeseen saa tuttuja Audi-moottoreita. Tehokkain on TTS-version 310 hevosvoimainen mylly.
Uusi Aygo näyttää enemmän Toyotalta
Toyota Aygo, josta nyt puhumme, näyttää entistä enemmän Toyotalta. Suvun muotoilupiirteet on nostettu esiin.
Etuveto-Bemari haastaa etuveto-Mersun
Uusi etuvetoinen BMW Active Tourer on suoraan Mercedeksen B-sarjan haastaja.
Twingo ja Smart ne yhteen soppii - katso kuvat!
Auto on kymmenkunta senttiä edeltäjäänsä lyhyempi, mutta matkustamotila on kasvanut 13 senttiä. (KARI PEKONEN)
Oho! Uusi Audi TT nostaa takasiipensä vauhdissa
Sehän on kuitenkin lajiltaan urheiluauto. Konehuoneeseen saa tuttuja Audi-moottoreita. Tehokkain on TTS-version 310 hevosvoimainen mylly.
Puhutteleva Huracan nyt livenä Genevessä
Pakokaasu haisee Geneven näyttelyhallin lavalla, mutta korvat kaipaisivat lisää V10-koneen rutkutusta heti, kun koneet sammutetaan.
maanantai 3. maaliskuuta 2014
IL Geneven autonäyttelyssä: Kauniit, nopeat ja huikeat uutuudet
Aivan ensimmäisenä Iltalehden toimittaja Pentti Rönkkö hyökkäsi Opelin ennakkoinfoon, jossa esiteltiin uusi, pieni Adam Rocks.
Onko tämä ruotsalaishurjimus nyt maailman nopein?
Tutustuimme tähän tiistaina esiteltävään superautoon Geneven autonäyttelyn messuhallissa etukäteen jo maanantaina.
Tässä on vuoden auto 2014!
Palkinto julkistettiin hetki sitten Geneven autonäyttelyn ennakkopäivässä.