lauantai 31. toukokuuta 2014

IL testasi robottiauton: Kuljettajaa ei tarvita!

FAKTAT

perjantai 30. toukokuuta 2014

Ylinopeussakot ärsyttävät, mutta niillä on syynsä...

- Poliisi rahastaa.

Onko tämä historian halutuin pikku-Mersu?

Uusi Mersu on ehkä ensimmäinen C-sarjalainen, josta puuttuu lähes tyystin monien isojen Mersujen arvokas, mutta vähän raskas mahtipontisuus. Siinä on nuoruutta, mutta myös uuden ison Ässän muhkeutta.

Kysely: Puolet suomalaisista voisi vaihtaa ekoautoon

Suomalaiset suhtautuvat sen mukaan hyvin myönteisesti myös uusiutuvaan energiaan, kuten aurinkopaneeleihin ja maalämpöpumppuihin. Lähienergiasta oli kiinnostunut peräti 85 prosenttia vastaajista. Autojen yhteiskäyttöön sen sijaan olisi valmis vain joka kuudes.

torstai 29. toukokuuta 2014

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Tutkimus vastaa ikuisuuskysymykseen: Ilmastointi päälle vai ikkuna auki?

Daily Mail kertoo tutkimuksesta, joka vastaa ikuisuuskysymykseen siitä, mikä tapa viilentää autoa kuluttaa vähiten polttoainetta. Yleisen käsityksen mukaan ikkuna kannattaa pitää auki, mikäli ajonopeus on alle 110 kilometriä tunnissa, ja sitä suuremmissa nopeuksissa tulisi käyttää ilmastointia.

18 asiaa, mitä Transitissa on tehty

Ford Transit on tuttu auto myös Suomessa ja Transitiin liittyy kuitenkin myös meillä tarinoita joita ei vielä ole kerrottu.

tiistai 27. toukokuuta 2014

Tätä et uskoisi Bemariksi - katso kuvat!

Elettiin 50-luvun alkupuolta ja nykyisin niin suuri ja mahtava BMW oli ongelmissa vieläkin sodan jälkimainingeissa.

Poliisi vääntää rautalangasta: Nämä ovat pyöräilijän väistämissäännöt

Ylikonstaapeli Risto Maksimainen laati lyhyen kertauksen säännöistä, joilla useimmista liikennetilanteista selviää.

Suomalainen väitöskirja: Näin kuluttaja valitsee auton värin

Yksi haastateltavista kertoi pitävänsä ehdottomasti punaisista autoista. Hän yhdisti punaiseen väriin nopeuden ja jopa älykkyyden.

Nyt kisataan mopoautoilla

Mopoautot kisaavat turvallisesta ajotavasta tien päällä Porin Liisantorilla kesäkuun 6. päivä.

maanantai 26. toukokuuta 2014

Mitä ihmettä? Naisille omat pinkit parkkipaikat Soulissa - katso kuvat

Etelä-Korean hallitus on ottanut käyttöön erikoiset keinot tehdäkseen kaupungista naisautoilijoiden näkökulmasta houkuttelevamman.

Synkkä tilasto: Tämä yhdistelmä tappaa

Rattijuopon aiheuttamia kuolonkolareita sattuu erityisen paljon viikonloppuisin ja yöaikaan huhtikuun ja syyskuun välisenä aikana, selviää tutkijalautakuntien alkoholionnettomuuksien ennakkoraportista.

Luksus-Lexus lataa Nokiaa langattomasti - katso kuvat!

Lexuksen mies Robert Tickner tosin tarjosi latauspaikalle iPhonea lisävarustekuorella varustettuna, mutta Suomi-poika tarjosi tilalle Nokia 920:sen.

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Vaihdekepin nuppi jäi käteen Minissä

Häkellyttävän sekunninosan jälkeen tajuan, että itse metallinen vaihdekepin tanko on paikallaan. Käteeni on todellakin luiskahtanut vaihdekepin koko päällystetty osa vaihdekepin nuppia myöten.

Tähtiperästään tunnettu - katso kuvat!

Ford Consul Cortina esiteltiin syksyllä 1962. Britannian Ford päätti pysyä perinteisessä takavedossa, vaikka saman kokoluokan saksalaisesta Ford Taunus P4:sta oli tulossa etuvetoinen. Porrasperää valmistettiin 2- ja 4-ovisena, farmari oli aina 5-ovinen.

lauantai 24. toukokuuta 2014

IL testaa: Sähäkkä ranskalainen

Uuden ilmeen saanut Renault Megane Sport Tourer on saanut nyt myös nopean vaihteiston tehokkaimman moottorinsa kaveriksi. (PENTTI J. RÖNKKÖ)

Italian poliisi sai Lamborghinin - tällä pärjää kaaharille!

Auto on erikoisesti poliisin käyttöön varustettu Polizia-malli, joka korvaa Italian poliisin aiemmin käyttämät Lamborgihin Gallardo-mallit.

Selvitys: Viallisten virtalukkojen takia kuoli ainakin 13 ihmistä

Tähän tulokseen tuli Yhdysvaltain tieliikenneturvallisuudesta vastaava viranomainen NHTSA tutkimuksissaan. Kuolleiden todellista määrää saadaan tuskin koskaan selville, NHTS linjasi.

perjantai 23. toukokuuta 2014

Toyota kutsuu takaisin puoli miljoonaa tila-autoa

Toyotan mukaan pääosin Yhdysvalloissa ja Kanadassa on yli puoli miljoonaa autoa, joissa teille talviaikaan levitettävä suola voi saada aikaan vararenkaan irtoamisen. Vika on vararenkaan kiinnityshihnassa, jonka suola voi tehdä hauraaksi.

Taxi: Alkaa olla munuaiset tiukalla!

Koivut hiirenkorvalla, mustarastaat, västäräkit, kyyt ja jäniksenpoikaset - se on kesä ovella. Kun Pekka Pouta ja muut sääprofeetat yhteen ääneen ennustelivat tulevaa viikonloppua ja viikkoa, niin pelkkä ajatus jopa 30 asteen helteistä pukkasi hikeä pintaan… tuumiskeli Rintamäki alkaneen yövuoron tiimoilta, ja sijoittui Museokadun tolpalle.

Kylmäasemalta löytyi härski vempain

Teboilin kylmäasemalta Lapuan Teollistieltä löydettiin torstaina maksukortin kopiointilaite. Poliisin mukaan laite oli asennettu saman päivän aikana.

Toyota kutsuu takaisin puoli miljoonaa tila-autoa

Suomessa takaisin kutsuttavaa automallia ei ole myyty, kuten ei koko Euroopassa.

Viisi sukupolvea M3-sarjaa - katso kuvat!

Ensimmäinen M3 esiteltiin vuonna 1985. Autoja on nähty erityisesti kilparadoilla.

torstai 22. toukokuuta 2014

Tällainen on poliisin uusi tutka-auto

Järeällä kamerakalustolla varustettua autoa käytetään nopeusvalvonnassa ympäri Suomea. Normaalisti autossa on vähintään yksi poliisi sisällä valvomassa liikennettä, mutta se voidaan myös jättää yksinään kadunvarteen kuvaamaan, tolppien päässä olevien kameroiden tapaan.

Poliisi jakaa jatkossa sakkoja pikavauhtia - Näin monta kameratolppaa löytyy Suomesta

- Meillä menee noin 30-60 sekuntia yhden sakon käsittelyyn. Perinteinen tien päällä annettu sakko vie aikaa noin viisitoista minuuttia, komisario Dennis Pasterstein kertoo Iltalehdelle.

Metro: Nopeussakko lähtee pian minuutissa liikkeelle

Malmin asemalle avattiin keskiviikkona poliisin valtakunnallinen liikennevalvontakeskus. Keskus nopeuttaa sakottamista. Kun peltipoliisi tai valvonta-auto ottaa kaahaajasta kuvan, tiedo siirtyy saman tien sähköisesti Malmille.

Tämä oli alkuvuoden yleisin syy tieliikennekuolemiin

Tilastokeskuksen mukaan tieliikenneonnettomuuksissa kuoli 56 ihmistä tammi-huhtikuussa, mikä on kahdeksan kuolemantapausta vähemmän kuin vuotta aiemmin. Usein syy kuolemaan johtaviin liikenneonnettomuuksiin on vastakkaisista suunnista tulevien autojen törmäys. Toiseksi eniten kuolemia sattuu tieltä suistumisten takia.

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Tällainen on uusi Nissan "Almera"

Nissanilta on pitkään puuttunut äärimmäisen tärkeä Golf-kokoluokan perheauto Euroopan markkinoilta sen jälkeen, kun Almeran myynti loppui.

Robottiautot pian liikenteeseen?

Liikenne- ja viestintäministeriö valmistelee tieliikennelakiin muutosta, joka mahdollistaisi ilman kuljettajaa liikkuvat robottiautot rajatulla alueella yleisessä tieliikenteessä.

Tämä on maailman arvokkain autobrändi

Kaikkien brändien arvovertailussa 2014 Toyota oli sijalla 26. Arvokkain brändi oli Google, kertoo Automotive News.

Auto Bild: Putinin uuden auton merkki yllätti ja herätti ihmetystä - katso kuvat

Venäjän presidenttien valinta on ollut usein perinteinen venäläinen loistoautomerkki ZIL, mutta Putinille se ei kelvannutkaan, Auto Bild kertoo.

tiistai 20. toukokuuta 2014

Yle: Älä tee tätä virhettä, kun näet ambulanssin valot

Yle haastattelemat pelastusalan ammattilaiset kertovat, etteivät läheskään kaikki autoilijat tiedä, miten pitää toimia kun takana vilkkuvat ambulanssin tai poliisin valot.

Nissanilta täysin uusi Golf-luokan perheauto syksyllä

Iltalehti tenttasi jo viime syksynä Nissanin varatoimitusjohtaja Andy Palmeria kysymyksellä, milloin Nissanilta nähdään huhuiltu C-segmentin perheauto tyyliin VW Golf.

Kaikki nopeuskameroiden kuvat tutkitaan kohta Helsingissä

Viimeisetkin alueelliset liikenneturvallisuuskeskukset sulkevat ovensa kesäkuun alussa.

Mustat laatikot tulevat autoihin: Vakoiluohjelma vai ei?

Uusin autoihin lisättävät niin kutusut mustat laatikot, eli eCall-järjestelmä tulee pian, kirjoittaa brittiläinen Mirror-lehti. Lehti arvostelee uudistusta kuvaamalla sitä "pakolliseksi vakoiluohjelmaksi", joka on otettava, jos haluaa välttää päätähuimaavat vakuutusmaksut. Lehden mukaan järjestelmän tulee uusiin autoihin EU:n alueella lokakuussa 2015.

maanantai 19. toukokuuta 2014

Oletko holtiton vai pärjääjä? Neljä tyypillistä moottoripyöräilijää

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin moottoripyöräkorttiuudistukseen liittyvästä kyselytutkimuksesta kävi ilmi, että motoristit ovat kyvyiltään ja asenteiltaan erilaisia. Toiveena on, että tämä otettaisiin huomioon nykyistä paremmin moottoripyöräkoulutuksessa.

Poliisin paikalle pysäköineen sakot kumottiin

Iltalehti kirjoitti helmikuussa autoilijasta, joka pysäköi Itäkeskuksen Citymarketin pihalla Hesburgerin eteen. Mies ei huomannut, että Hesburgerin ovessa muutaman metrin oli kyltti - varattu poliisille.

HS: Ajokiellot voivat olla laittomia

Rikosoikeuden keskeisiin periaatteisiin kuuluu, ettei samasta teosta saa määrätä kahta rangaistusta.

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Nissan X-Trail kasvoi ja pyöristyi

Nissan X-Trailin akseliväli on kasvanut 7,6 senttiä edeltäjään verrattuna, mutta akseliväli on vain kuusi senttiä pidempi kuin Qashqaissa. Niinpä kolmannella penkkirivillä on ahdasta, vaikka X-Trail on 26 senttiä Qashqaita pidempi.

lauantai 17. toukokuuta 2014

IL ajelulla: Tässä on Remun mahtava Cadillac

Iltalehti pääsi ainoana mediana historialliselle Cadillac-ajelulle Remu Aaltosen kanssa.

Verottaja pilasi autoharrastajan unelman

Tarina on kovin suomalainen. On pieni ihminen haaveineen, ja vastassa on kasvoton verottaja. Lopputuloksena on särkynyt unelma. Vantaalainen Matti Patteri oli MM-tason pistooliampuja, jonka unelma olympiaedustuksesta Münchenissä 1976 kaadettiin vain kolme päivää ennen kisojen alkua.

Oletko menossa autolla Tallinnaan? - Näin vältät parkkisakot!

Kun maksu on tullut perintätoimistolta, niin siihen on jo lisätty kulua ja menoa sen verran, että alkuperäinen summa, aiemmin 20 euroa, on saattanut kasvaa 70 euroon.

perjantai 16. toukokuuta 2014

Taxi: Meinaaks että se partaniekka?

Kello alkoi olla 22 ja seuraava illan kohokohta, euroviisut pyörähti käyntiin kotikatsomoissa. Baanalle rientänyt Rintamäki ei ollut ainoa, joka sai havaita, että ilta tulisi olemaan asiakasköyhää. Jo alkuillan MM-jääkiekko, ja erityisesti Suomen peli, oli jumittanut yöelämän vakiokansan kotisohvalle.

Verottaja pilasi autoharrastajan unelman

Itse tehty auto oli Patterilla jo poikavuosien unelma ja hän tiesi tarkkaan, minkälaisen auton hän halusi rakentaa.

Nissanilta täysin uusi Golf-luokan perheauto syksyllä

Iltalehti tenttasi jo viime syksynä Nissanin varatoimitusjohtaja Andy Palmeria kysymyksellä, milloin Nissanilta nähdään huhuiltu C-segmentin perheauto tyyliin VW Golf.

Verottaja pilasi autoharrastajan unelman

Itse tehty auto oli Patterilla jo poikavuosien unelma ja hän tiesi tarkkaan, minkälaisen auton hän halusi rakentaa.

Ylikonstaapeli laukoo suoraan: Kuuluuko mielitekoihisi lähestyä muita takaapäin?

Maksimainen kirjoittaa kolumnissaan perässä roikkujista, jotka ovat hänen mukaansa yksi liikenteen ärsyttävimmistä ilmiöistä.

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Ostitko romanialaisen Dacian - et ole ainoa

Jos olet hankkinut ajopeliksesi romanialaismerkki Dacian, niin et ole yksin.

Tämä on autoilijoiden suosikkiväri

Selvityksen uusimmista trendeistä ostokäyttäytymisessä teetti autonvalmistaja Ford 22 Euroopan maassa. Selvityksessä Car Buying Trends 2014 oli mukana vain Ford-merkkisiä autoja, mutta niitä oli kuitenkin mukana 500 000 kappaletta.

Ministeriö: Poliisi ei myönnä enää ajokortteja

Tavoitteena on siirtää poliisilta tehtäviä, jotka eivät ole sen ydinaluetta.

tiistai 13. toukokuuta 2014

Autovarkailla uusi kikka - katso poliisin hämmästyttävät kuvat

Romanialaiset autovarkaat narahtivat rajaviranomaisten pistotarkastuksessa ylitettyään rajan Itävallasta Unkariin. Mieskaksikon kuljettama Volkswagen Transporter -pakettiauton tavaratilassa odotti melkoinen yllätys: kokonainen BMW X6 -katumaasturi, joka oli purettu osiin ja ahdettu pieneen tilaan.

Yllättävä tutkimustulos: Raskaana olevat alttiita kolareille

Tutkimukseen osallistui yli 500 000 raskaana olevaa kanadalaisnaista. Heillä oli merkittävästi kohonnut riski joutua vakavaan onnettomuuteen.

Auto oli täysi romu - läpäisi katsastuksen

Itäsuomalaisen naisen autokaupat päättyivät ikävällä tavalla, kun vastikään katsastettu ajoneuvo paljastuikin tieliikenteelle vaaralliseksi. Tori.fi-palvelun kautta yksityiseltä myyjältä ostettu Opel osoittautui täydeksi pommiksi lukuisine vikoineen.

maanantai 12. toukokuuta 2014

Super-Audi sai laservalot

Audi R8 LMX on R8-urheiluauton erikoismalli, jota valmistetaan vain rajoitettu 99 kappaleen erä coupékorilla.

Poliisi kauppaa autoja - katso kuvat!

Huutokauppa järjestetään Suokatu 44:ssä, torstaina 15. toukokuuta kello 10.00.

Kimin timanttikypärästä maksettiin 25 000 euroa

Nuija kolahti kolme kertaa, kun huudot olivat nousseet 24 570 euroon RM Auctionsin huutokaupassa Monacossa 11. toukokuuta.

Yle: Tämä pelastaisi kymmeniä henkiä vuodessa liikenteessä

Liikenneturvan koulutusohjaaja Esa Aho kertoo Ylelle, että turvavyön käyttö pelastaisi kymmeniä ihmisiä vuodessa.

perjantai 9. toukokuuta 2014

Nyt kannattaa tinkiä autokaupassa

Autoliikkeitä on Suomessa liikaa. Niiden yhteiskapasiteetti on rakennettu 140 000 henkilöauton vuosimyyntiä varten, mutta tänä vuonna tullaan myymään vain alle 110 000 ajokkia.

Taxi: Vieressä oli valloittamani daami

Vappu oli ja meni, ja samaa voi sanoa keväästä sekä asiakkaistakin. Rintamäki suuntasi yövuoroon vapun jälkeisenä viikonloppuna. Jos ei omin silmin olisi nähnyt, niin juttuihin ei olisi voinut uskoa, niin asiakasköyhää pääkaupunkia ei kuskin muistiin ihan ensimuistelmalla tullut…

Tuontiautoihin odotettu helpotus

Ulkomailta pysyvästi Suomeen tuotavan ajopelin käyttöönottoilmoitus on tähän saakka pitänyt tehdä tullissa paikan päällä.

Nokialta uusi aluevaltaus: 72 miljoonaa euroa älyautoihin!

100 miljoonan dollarin sijoitus vastaa noin 72 miljoonaa euroa, ja sen tarkoituksena on vahvistaa Nokian karttaliiketoimintaa.

torstai 8. toukokuuta 2014

Kaikkien aikojen tehokkain BMW M5

Juhla-Bemarin 4,4-litrainen V8 tuottaa jäätävät 600 hevosvoimaa ja 700 Nm:n väännön.

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Katsastuslaki muuttuu - Tämä huolestuttaa autoilijoita

Huoltokorjaamot saavat myös katsastaa autoja heinäkuun alusta lähtien ja käänteisesti - katsastuskonttorit saavat tehdä myös autojen korjauksia.

Muistatko nämä klassikkoautot?

Vanhat 60- ja 70-luvun autot herättävät hyvää tuulta katsojiensa silmäkulmiin.

Yle: Moni kiinnittää navigaattorinsa väärin

Ylen mukaan katsastuskonttoreilla huomautetaan päivittäin tuulilasiin kiinnitetyistä navigaattoreista, jotka ovat kuljettajan näkökentän edessä.

tiistai 6. toukokuuta 2014

Volvot ajelevat itsekseen Göteborgissa

Itse ajavat autot ovat yksi tämän hetken kuumimmista kehityskohteista automaailmassa.

Muista nämä, kun vuokraat auton ulkomailla

Auto on kätevä väline nähdä ja kokea Eurooppaa. Senpä vuoksi moni vuokraa auton kesälomareissulla. Usein autonvuokraus sujuu ongelmitta, mutta toisinaan vuokraaja joutuu maksamaan yllättäviä kuluja. Kun muistat nämä Euroopan kuluttajakeskuksen vinkit, voit vuokrata auton turvallisin mielin.

maanantai 5. toukokuuta 2014

Poliisi vastaa: Kylmä ilma palasi - napsahtaako nastoista sakot?

Vielä ennen vappua muun muassa Helsingin poliisi kertoi ottavansa erityiseen tarkkailuun nastarenkailla ajavia. Poliisi kehotti autoilijoita vaihtamaan kesärenkaat viimeistään kuluneen viikonloppun aikana ja muistutti, että nastarenkailla ajaville voidaan tämän jälkeen antaa 35 euron päiväsakko.

Suomi puuttui auton näytöstä - myyjälle 1 500 euron lasku

Uutena vuonna 2012 ostetun Seat Alhambra -tila-auton monitoiminäytön tekstit olivat kaikilla yleiseurooppalaisilla kielillä - jopa turkiksi mutta ei suomeksi. Asiasta ei oltu kerrottu kauppaa tehtäessä, ei myyntiesitteessä, varusteluettelossa eikä teknisessä erittelyssä. Navigaattorin ja audiolaitteiden puheohjaus eivät nekään toimineet suomen kielellä. Myös varoitustekstit - joita suomenkielisen ohjekirjan perusteella pitää ehdottomasti noudattaa - ilmestyivät näyttöön vain vieraskielisinä.

Näin ajokortin voi menettää, vaikka ei ajaisi

Yle kertoo jutussaan, että liiallinen alkoholinkäyttö voi olla syy ajokortin menettämiseen, vaikka rattijuopumusta ei epäiltäisi. Harva tietää, että liian monta reissua juoppoputkassa saattaa riittää, Yle uutisoi.

perjantai 2. toukokuuta 2014

Väkevää voimaa ja muhkeaa mukavuutta

Ulospäin faceliftatut Sportaget tunnistaa hunajakennomaisesta jäähdyttimen säleiköstä ja led-valoista takana.

Näitä autoja Suomi ostaa

Luku on 6,1 prosenttia enemmän kuin viime vuonna tammikuusta huhtikuun loppuun, Autoalan tiedotuskeskus kertoo.

Lääkärilehti: Joka kolmas pyöräturmassa loukkaantunut tankojuoppo

Suurin osa polkupyöräonnettomuuksista jää virallisten onnettomuustilastojen ulkopuolelle. Pohjois-Kymen sairaalassa tehty tutkimus paljastaakin uutta, mielenkiintoista tietoa suomalaisista pyöräturmista. Tutkimuksen mukaan niistä merkittävä osa johtuu alkoholista.

Taxi: Miesten mies

Se alkoi olla kevät jo pitkällä. Ja mikä parasta, vappuheilakokelasta oli käsikynkässä, ja jos ei ollut, niin sitä urakalla pyydystettiin, kuten seuraavassa.