sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Nissan X-Trail kasvoi ja pyöristyi

Nissan X-Trailin akseliväli on kasvanut 7,6 senttiä edeltäjään verrattuna, mutta akseliväli on vain kuusi senttiä pidempi kuin Qashqaissa. Niinpä kolmannella penkkirivillä on ahdasta, vaikka X-Trail on 26 senttiä Qashqaita pidempi.

Takaovet avautuvat reilusti ja keskipenkki liukuu eteen, mikä helpottaa könyämistä tavaratilan pohjalta esiin käännettäville pikkuistuimille. Myös 5-paikkaisen keskipenkissä on nyt pituussäätö, ja nojat säätyvät kahdeksaan kaltevuusasentoon. Keskipenkin säätöjen ansiosta lisäpenkeille saa riittävästi jalkatilaa, mutta siitä huolimatta paikat sopivat vain pienikasvuisille.

Lisäpenkit verottavat tavaratilaa, jota voi 5-paikkaisessa versiossa muokata korkeussuunnassa ja jakaa seinällä. Laajennus on tasapohjainen, mutta keskipenkin taakse jäävää saumaa ei saa katettua.

Varsinaisella takapenkillä on riittävästi kenkä-, polvi- ja pääntilaa. Penkki on hiukan etuistuimia korkeammalla, mikä parantaa näkyvyyttä eteenpäin. Etuistuimissa on leveä lesti, joten sivuttaistukea kaipaa lisää. Toivelistalle kirjataan myös istuinosan pidennys ja pääntuen pituussäätömahdollisuus.

Hyvällä pinnalla X-Trail on mukava kulkupeli. Nissanin alustanhallintajärjestelmään kuuluu aktiivinen korinvakautusjärjestelmä ja mäkilähtöavustin. Renkaat vaimentavat alustan kovuutta. Ohjauksessa on parantamisen varaa, ohjaustunto on keskialueella epämääräinen.

X-Trailin on saanut Suomessa vain nelivetona. Nyt tilanne muuttuu, ja valtaosa meillä myytävistä autoista tulee olemaan etuvetoja. Nelivetoa, jonka saa lukittua alhaisissa nopeuksissa, ei valitettavasti saa CVT-variaattoriautomaatin kanssa.

X-Trailin heikoin lenkki on moottori. Tarjolla on vain 1,6-litrainen 130 hv:n diesel. Vastaavan kokoinen bensakone tulee ensi vuonna. Diesel on selvästi aiempaa taloudellisempi ja puhtaampi, mutta sen vääntöominaisuuksissa on toivomisen varaa.

Kone vaatii kierrosten ja vaihteiden käyttöä, joten todellinen kulutus lienee jotakin aivan muuta kuin ECE-arvot. CVT:n yhteydessä kierrokset pysyvät lähellä vääntöhuippua, joten auto vastaa kaasuun rivakasti - mikä ei tosin ole kaikissa ajotilanteissa hyvä asia.

X-Trailin vetomassa on 6-portaisella manuaalilaatikolla 2 000 kiloa ja automaattina 1 500 kiloa. Isoa vaunua tai kärryä vetävä tuskastuu puhdittomaan moottoriin, ja Nissanilla onkin syytä pohtia moottoristrategiaa uudelleen.

Keskinäytöllä varustettu mittaristo on selvälukuinen.

Hyvän näköisen citymaasturin vakiorengas on 17-tuumainen.