perjantai 25. tammikuuta 2013

IL esittelee: Skoda Octavia haastaa suuremmat perheautot

Faro, Portugali Akseliväli on venähtänyt 108 ja kokonaispituus 90 mm. Kun leveyttä ja korkeuttakin on tullut lisää, on Octavia entistä selvemmin suurempien perheautojen haastaja.

Kasvusta huolimatta autoa on saatu kevennettyä runsaat 100 kiloa. Se näkyy kulutuksessa ja siten myös hinnassa, joka maahantuojan mukaan julkistetaan piakkoin.

Fyysinen koko tuntuu parhaiten takamatkustamossa ja tavaratilassa. Jalka- ja pääntilaa on ruhtinaallisesti. Istumakorkeus on edelleen useiden henkilöautojen tapaan matala, mikä vähentää reisitukea. Isot ovet helpottavat esimerkiksi lastenistuinten asentamista.

Etuistuimet tarjoavat hivenen niukasti sivutukea. Ajoasennon saa kuitenkin mieleisekseen, sillä ohjauspyörän ja istuimen säädöt ovat reilut.

Tavaratilan kerrotaan jälleen rikkovan entiset ennätykset. Muodoltaan selkeä tila nielee 590 litraa.

Vakaa ja vääntävä

Octavia on vakaa ajettava. Ohjaus on maltillisesti tehostettu, ja se antaa uskottavan palautteen. Koeajamamme 2-litrainen diesel DSG-kaksoiskytkinvaihteistolla osoitti, että moottorin alavääntö on hyvä. Varsinaista tempoilua ei DSG:n toiminnassa esiinny, mutta liikkeellelähdöt voisivat olla vieläkin pehmeämpiä.

Uuden Octavian jousitus vaikuttaa onnistuneelta. Jousitus ja ohjaus pelaavat samaan pussiin. Tiukatkin käännökset sujuvat luontevasti, eikä auto kallistele.

Uuden Octavian myötä tarjotaan joukko varusteita, jotka ovat koko merkille uusia. Automaattinen hätäjarrutus, aktiivinen vakionopeudensäädin, kaistavahti, liikennemerkkitunnistin sekä kaukovaloautomatiikka ovat tässä kokoluokassa lisävarusteinakin verrattain harvinaisia. Octaviaa niillä voi täydentää viikon 22 tuotantoeristä alkaen.

Järjestelmä jarruttaa

Niin sanottu monitörmäysjarrutusjärjestelmä on mukana tuotannon alusta asti ja vakiona kaikissa varustetasoissa. Järjestelmä jarruttaa törmäyksen tapahduttua automaattisesti, jotta lisätörmäyksiä ei tulisi.

Kaikki viisi moottorivaihtoehtoa ovat eri kokoisia, eli viritysasteilla ei kikkailla. Bensiinimoottoreita on kolme ja dieseleitä kaksi. Pienemmästä, 1,6-litraisesta dieselistä tulee myöhemmin Greenline-versio. Sen CO²-päästöjen kerrotaan jäävän 89 grammaan.

Myöhemmässä vaiheessa mallisto täydentyy. Sporttinen RS, maakaasuversio sekä neliveto ja combi-korimalli saadaan myyntiin vaiheittain alkukesästä alkaen.