tiistai 9. heinäkuuta 2013

Valtio peri autoilijoilta miljoonia turhaan - vain harvalle korvaukset

Jopa 30 000 henkilöä maksoi ylimääräistä alv-maksua EU:n sisältä tuomistaan autoista vuosina 2002-2005. Ylimääräistä alv-maksua on peritty autoilijoilta sadoista tuhansiin euroihin.

EU-tuomioistuin antoi vuonna 2009 päätöksen, jonka mukaan maksun perimiseen ei ollut perusteita.

Viime perjantaina korkein oikeus totesi alv-maksun perimisen laittomaksi. KKO antoi ennakkopäätöksen, jonka mukaan valtion tulee palauttaa turhaan perityt rahat autonomistajalle, joka toi käytetyn auton Suomeen Belgiasta.

Jos kaikki väärät maksut korvattaisiin, tulisi se maksamaan valtiolle miljoonia euroja.

Tullilta tyly vastaus

Tullin johtava lakimies Jarmo Nieminen uskoo, ettei potti tule valtiolle todellisuudessa yhtä kalliiksi.

Aikaisemmin vahingonkorvausvelka oli voimassa 10 vuotta, mutta nykyisin vain kolme vuotta. Koska EU-tuomioistuimen päätös tuli vuonna 2009, olisi ylimääräisestä alv-maksun perimisestä pitänyt valittaa vuoteen 2012 mennessä, jotta mahdollisuus oikeuskäsittelyyn ja korvauksiin olisi voimassa.

- Vastaavia kanteita on tällä hetkellä vireillä Helsingin käräjäoikeudessa 57. Niissä on tarkasteltavana laaja-alaisempia oikeuskysymyksiä kuin oli korkeimman oikeuden ennakkopäätöksellä ratkaistussa oikeusriidassa, kertoo Nieminen.

Muiden osalta Tulli katsoo valitusoikeuden vanhentuneen.

- Vanhentumisaika alkoi vuonna 2009 jolloin EU-tuomioistuin antoi tuomion asiassa. Siksi kanneoikeus asiassa on Tullin mielestä vanhentunut, eikä uusia kanteita voida enää pätevästi nostaa vahingonkorvausoikeudellisella perusteella.

Uudelle Suomelle Nieminen sanoo, että yksittäinen ihminen voi tietysti nostaa kanteen ja tuomioistuin päättää miten tapauksessa menetellään.

Mikäli Tullin tulkinta tapauksesta on oikea, ei pääosa alv-maksua maksaneista saa korvauksia.

Tapaukset, joista on vireillä kanne, odotetaan yhteisratkaisua Helsingin käräjäoikeudesta syksyn aikana.

Lähde: Uusi Suomi

Asiasta ensimmäisenä uutisoivat Uusi Suomi ja Helsingin Sanomat